Valokuvaus. Tahko ja oma tyyli.

Joskus on otettava riski ja herätettävä nukkuva nainen vähän aikaisemmin aamulla. Sannalla oli sunnuntai vapaa ja mä päätin raahata hänet Tahkolle lumikenkäilemään.

Aamuvouhkailun jälkeen saatiin kamat kasaan ja lähdettiin ajamaan kohti Tahkoa. Mulla oli visiona saada näpsittyä kuvia vuoren päältä kun aurinko nousee. Muuten hyvä, mutta se pallo oli noussu jo tunti sitten..

Mut ei se mitään, keli oli kiva ja lumikengät jalassa oli ihanan hikistä tarpoa!

Reippaan kolmen tunnin mönkimisen jälkeen oltiin takas autolla ja pääs kotiin ekuvien kimppuun. Päätin ottaa editointiin jotain uutta mukaan. Värit.

Tahkon takaa. Kelkkareitin varrelta.
Länsirinteet hetki ennen lumisateen saapumista
Vastavaloon ja väriä kehiin 😀

Mulla hakee oma tyyli vielä uomiaan, värejä vaiko ei? Luontoa, potretteja, makroa vai alieneita? Ei hajuakaan. Enkä tiedä mihin se menee, jos menee minnekään 😀 Mutta kivaa tämä on! Välillä silti meinaa antaa oman mielen jarruttaa hommia tyyliin:

”Et sä noin voi tehdä, mitä ne muut ajattelee? Jos sä äsken tykkäsit kuvata tuotekuvia, miten sä nyt sitten luontoa? Koita nyt pysyä jossain ruodussa, muuten kukaan ei tykkää! Me kotiin. Oot läski.”

Äh, v..akos tuosta, jos ei tee, ei yleensä pääse etenemään! Ja kerta vielä en ole täysin omaa stailia löytänyt, niin sitä pitää etsiä 🙂

Tässä ei ollu vielä hiki, pysty stoppaamaan hetkeksi!
Huipulla oli tuulista, töhneröistä ja kylmä.

Se on välillä pelottavaa lähtee tekemään jotain uutta. Ihminen on rakentunut suurelta osin niin, että se koittaa ohjata itseään tutun ja turvallisen pariin. Pleikkari ja bisse. Perusduuni ja volvo. Eikä niissäkään mitään pahaa ole. Itteä välillä vaan ärsyttää se miten helposti mukavuudet vie voiton ja jämähtyneisyys liimautuu iholle.

Oot sä jämähtänyt? No kuka nyt tuollaista myöntäis?


Tällä kertaa inspiksen ja intoilun lähteenä on tää häiskä: @milesofcolour Kaveri on kuvannut kolmisen vuotta ja opetellut homman melkein nollasta. Ja tekee aika mageeta settiä!!

Plus muistaakseni luin jostain postauksesta tyypin tarinan. Oli ollu ihan tyhjän päällä ja sit piti vaan keksiä, että mitä hemmettiä sitä tekis? Kamera käteen ja uuden elämän alkuun! Siistiä!!

Uskaltakaa tehdä!!

Mainokset

Tänään. 12.9.2018. Hälinää päässä.

Ootteko ikään miettineet mitä oikein mietitte? Siis sitä melkein jatkuvaa lörpöttelyä sun pään sisällä joka paahtaa aiheesta toiseen ihan miten sattuu?

Jostain luin, että keskimäärin noita lörpötyksiä kertyy päivän mittaan about 60 000 kappaletta.

Mutta kuinka monesti se ajatus osuu juuri siihen asiaan tai edes lähelle sitä aihetta mitä sä oot just sillon tekemässä?

1.Syöt yksin ja mielesi vinoilee sulle eilisestä pierusta josta tuli ääni ja jälki. Etkä huomaa miten upea makuyhdistelmä kevyt chili ja näkkäri oikein on.

2. Pidät naistasi/miestäsi kädestä kiinni ja mielesi ryntäilee tulevan viikon jumppatunnin ja tarhaikäisenä saadun pallopelitrauman välillä. Etkä huomaa sitä lämpöä ja toisen ihmisen kosketusta.

3. Juokset hikipanta päässä iltalenkillä ja jauhat schaissee puhelimessa frendin kanssa muista ihmisistä. Etkä huomaa miten sun kroppa sykkii, adrenaliini pulpahtelee ja aistit terävöityy huomioimaan ympäristön terävämmin, syvemmin ja voimakkaammin.

4. Teet kotona ruokaa mutta aivot lilluu eilisen pitkän ja tumman sambaopettajan hikisissä kainalokarvoissa. Etkä huomaa miten sipulin tuoksu muuttuu pannulla, miten upea on kahtia leikatun kirsikkatomaatin rakenne tai, että se roiskuva punanen juttu on sun verta.

5. Oot sun kavereiden kanssa hengaamassa ja näpyttelet instaa ja katot fittikuvia ja voivottelet mielessäs ettei sulla ole parempaa pyllyä/hauista. Etkä huomaa mitä sun kamuille kuuluu ja missasit just ohi kävelleen friidun/häiskän jolle sun kaverit huokailee.

Tai jos vaan hetkeksi pysähdyt päivällä ja jäät kuuntelemaan mitä sun pääkopan sisällä oikein huudellaan. Se se on välillä aikamoista tavaraa. Ajattele jos se kaikki tulis ääneen. Hullujen huone kutsuis.

 

Tänään. Ohjeita itselle. 18.6.18

Kiukuttelin tänään itseni ja naiseni iloksi aiheesta raha. Mistä sitä saa ja kuka sitä tekee ja miksi sitä ei meille tule? Noista ajatuksista sitten myös kumpusi tapahtumattomista asioista ahdistuminen ja pakonomainen tarve huolestua kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

On siis tilanne etten saa kesäkuun ajalta mistään rahaa. Olen palkattomalla pällilomalla (burnis, masennus, syöpä) suurimman osan tätä kuuta. Ja nyt kun mieli on alkanut nousta masiksen tervaisen tahmaisesta suosta, niin se koittaa järkeillä käytännön asioita kuntoon. Omalla, ihanan kannustavalla tyylillään:

  • Sä et oo osallistunu rahallisesti yhteiseen elämiseen tässä kuussa. Taidat olla vähän luuseri.
  • He! Nyt on hyvä hetki alkaa taas ahdistua kaikesta mitä ei ole vielä tapahtunut! Yes, kiva kun masennus hellittää niin voidaan aloittaa arkinen, normaali huolestuminen uudestaan!! Wuhuu..!!
  • Eikä me mitään enää löysäillä, hypätään saman tien täysillä siihen samaan kyytiin millä mies alunperinkin ajettiin heikommalle hapelle. Sitä se elämä nyt vaan on, suorittamista ja kiirettä. Ja muista, että itsensä vertaaminen toisiin ja heidän miellyttäminen on tie sun omaan onneen!

Joo. Fuk it!


Käsitellääs aihe raha eka:

Älä huoli siitä rahanpaskasta, se on välttämättömyys tässä maailmassa ja sun haluamalla elintasolla. Opettele suhtautumaan siihen positiivisesti. Ja mieti mitä sä tekisit, jos raha ei olisi missään elämän yhtälöissä mukana? Tekisitkö sitä mitä juuri nyt teet vai onko sun intohimot jossain muualla? Jos on, niin missä? Kun sen keksit, tee suunnitelma miten pääset niitä asioita tekemään.

Se mitä teen suurimman osan ajastani, tekisin sen myös ilman rahallista korvausta.

  • Jädebisneksen kehittäminen, markkinointi ja siihen liittyvät haasteet
  • Valokuvaaminen
  • Kirjoittaminen
  • Vessahetket
  • Syöminen
  • Nukkuminen
  • Sanna (vai oisko tästä mahis saada palkkaa?)

Joten olen päässyt melko pitkälle sen suhteen, että teen niitä asioita mistä tykkään. Ja yhdestä niistä saan ehkä vähän taaloja elämistä varten. Ja muistutus itselle ettei ole missään nimessä väärin tai jotenkin pahasta jos saisit rahaa noista muistakin asioista. Se raha vaan ei ole se ensisijainen motivaattori.


Seuraavana toisten miellyttäminen ja itsensä vertaaminen muihin: 

Tekeminen ja jaksaminen eivät ole vertailukelpoisia suhteessa muihin ihmisiin. ”En suorittanut ihmemääriä, vaan liikaa omiin voimavaroihin nähden. Jokaisen on löydettävä lepoalueensa. Tekemisellä ei pidä tehdä arjesta taakkaa… Kun ei ole liikaa ihmisten vaikutuspiirissä, löytää oman hitaan tyyliin elää.”

– Jere, 39v. Skitsofrenia

Pätkä on kirjasta ”Error- Mielen häiriöitä”, josta tuo lause kolahti ja uppos. Mä oon melkein kaikessa mun tekemisessä verrannut aina itseäni johonkin toiseen. Ja yleensä se toinen on ollut sen tekemisen suhteen useamman vuoden mua edellä. Jos mä en pääse siihen samaan tekemisen tasoon parin kuukauden jälkeen, niin tunnen olevani epäonnistunut.

Siinä ei ole mitään pahaa jos sulla on idoleita jotka inspiroi sua kehittymään ja tekemään duunia sun tavotteiden eteen. Yleensä sieltä sitä intoa ja motivaatiota saakin parhaiten kaivettua. Mutta ole kärsivällinen. Vaikka pidät itseäsi ihmemiehenä, niin kyllä sä silti oot ihan Marko perusjätkä, joka tarttee aikaa oppimisprosessiin. Ole itsellesi lempeä ja anna lupa olla autettavana.


Vikana tapahtumattomista asioista huolehtiminen ja ahdistuminen:

Asioilla on tapana järjestyä, don´t you worry boy!

– Marko Rossin terve mieli

Tätä tyyppiä mulla on ollut ikävä. Toi asenne on vieny ja kantanu mua mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja pitäny musta huolta. Ja tähän kaveriin mä haluan tutustua uudelleen.

Niistä tapahtumattomien asioiden huolehtimisista ei kauheasti ole hyötyä. Yleensä sä vaan saat sun päivän ketuiks kun kierit omissa negaskenaarioissas. Joten nauti siitä hetkestä missä oot tai jos mieli harhailee tapahtumattomiin, niin kuvittele niiden menevän hyvin. Sanotaan ettei pessimisti pety, mutta sä oot kyllä pessimistinä yks ihan hemmetin raivostuttava tapaus. Se ei sulle vaan sovi.


Tiedosta myös, ettet ole ihan vielä täysissä sielun voimissas. Sulla on ollut rankahko ja tapahtumarikas vuosi tähän mennessä (äläkä perhana nyt ala verrata omia kokemuksiasi kenenkään toisen kokemuksiin). Joten ole kärsivällinen ja jos mieli ei jaksa, niin anna sen levätä. Susta ei sairaana ole kellekään hyötyä, etkä voi silloin auttaa ketään. Joten hoida itsesi eka kuntoon.

Sä oot ihan hyvä tyyppi. Ja sä oot oikeasti onnekas, kato kuka sun vierellä arjessa kulkee!!

 

 

Tänään. Mielen kouluttaminen. 14.5.18.

Oon koittanut pohtia asioita millä saisin nujerrettua masennusta paremmin. Mitä mä voisin tehdä joka päivä, jotta se murenisi pala palalta pois ja mä saisin takaisin sen maailman missä värit toistuu kirkkaina eivätkä varjot ole loputtomia tyhjyyden kuiluja.

Yhtenä työkaluna mulla on ”päivän kolme hyvää”. Koitan etsiä joka päivä vähintään kolme asiaa, jotka saa mun vireen edes himpun verran positiivisempaan suuntaan. Ja aina kun löydän sellaisen, niin koitan olla siinä hetkessä läsnä. Stoppaan laukkaavat aivot ja nautiskelen sen hetken.

Tein taannoin aiheesta youtubeen kolmen minuutin mittaisen videon, linkki tässä –> Löydä 3 hyvän fiiliksen kohtaa päivästä!

Myönnän, en ole muistanut tätä joka päivä tehdä. Kovin helposti sitä antaa asioiden vaan tulla ja vaikuttaa omaan oloon sen enempää ihmettelemättä. Tästä helposti tulee fiilis, että on olosuhteiden uhri. MIKÄ ON IHAN HEMMETIN VÄÄRIN AJATELTU!!!! Jos sun mieli kykenee painamaan sut maahan, niin kyllä se pystyy sut nostamaan ylöskin. Ihan sama mitä ympärillä tapahtuu.

Mutta se vaatii vähän duunia. Ainakin alkuun. Mä tiedostan, että mun mieli on urautunut  ja se suoltaa paskaa fiilistä reagoimalla negatiivisesti ympärillä tapahtuviin asioihin:

Oma tekeminen:

  • Nyt mä nukuin liian pitkään, en enää ehdi tekemään mitään
  • Vettä sataa, se siitä (suunnitelma oli mennä ulos kuvaamaan aurinkoa)
  • Aurinko paistaa, se siitä (suunnitelmana oli jäädä sisälle kirjoittamaan sateesta)
  • Liian vaikea opetella, ei kannata (oppikirjan eka sivu vasta avattu)
  • Ei kannata, joku on tässäkin asiassa sua tuhat kertaa parempi

Ihmisten kanssa asiointi:

  • En mä kehtaa mennä sinne kuvaamaan, muut ajattelee että mä oon joku somehuomiohuora ja selfienisti
  • Miksi se sano sen asian niin, onko sillä jotain mua vastaan?
  • Miks se katto mua niin, mikä minussa on pielessä?
  • Eikö muut osaa ajatella yhtään, ääliöt
  • Ei sillä ole väliä mitä ajattelen, ei kukaan arvosta

Iso osa luetelluista asioista on melko yleisiä ja suurin osa jengistä suhtautuu niihin ihan terveellä tavalla. Mutta tvistattuna synkän nihkeällä masiksella, noi on välillä melko lamaannuttavia tekijöitä. Paskana päivänä ne musertaa sut alleen. Siksi mulle on tärkeää saada koulittua oma mieli reagoimaan noihin tilanteisiin uudella tavalla:

Oma tekeminen:

  • Sä voit oppia joka päivä jotain uutta ja aina on mahdollisuus tehdä jotain sun unelmien eteen. Vaikka vain ihan pienikin asia.

 Ihmisten kanssa asiointi:

  • Meistä jokainen elää omalla tavallaan ja jokaisella meistä on oma näkemyksensä niin itsestä kuin muista ihmisistä. Ellet tiedä taustaa toisen ihmisen tekemisiin, älä ainakaan tuomitse. Ennakkoluulot sucks.

Mä uskon vahvasti siihen, että minä itse olen vastuussa siitä miltä minusta loppupeleistä tuntuu. Riippumatta olosuhteista. Ja tuota asiaa opettelen jatkuvasti, vaikka se välillä pääsee unohtumaan.

Niin ja ehkä yksi isoin asia oman jaksemisen eteen on ollut antaa masikselle tilaa. Pelkkä taistelu sitä vastaan on ihan hemmetin uuvuttavaa. Kun sen huomaa huohottovan niskaan, niin ojennan sille tuolin ja tarjoon bissen. Hengaillaan siinä sitten yhdessä hetki synkissä lätäköissä, kuunnellaan käsi kädessä Sentencediä ja halataan erotessa. Ehkä se masis kyllästyy sellaiseen hempeilyyn aikanaan.

Lopuksi tämän aamupäivän kolme hyvää:

  1. Mun naisen pylly
  2. Kiireetön aamu
  3. Mun naisen hymy

 

Tänään. Into pinkeenä!!! 29.04.18

Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana alkanut tajuta, ettei omia intoilun kohteita kannata torpata oman vajaapäisen mielen takia. Tuo mieli luo usein näkymättömiä esteitä, joita ei sen mukaan voi mitenkään ylittää. Don´t you even try.

Hyvänä esimerkkinä tällä hetkellä on intoilu valokuvaukseen ja videointiin. Selaan nettiä nenä vinossa ja suupielet vaahdossa aiheen suhteen. Ihastelen miten upeita kuvia Mcckinnonit, Palanderit, Mäkiset, Haapojat jne ottaa ja vedän kunnon fotokiksit.

Sitten tsekkaan heidän käyttämät välineistöt. V**u. Tuo linssi maksaa 2000€, tuo runko 6000€ ja yhteensä kaikki noi vermeet yhden saudiprinssin hengen verran. En edes tiedä miltä uusi kamera tuoksuu.

Mun kalusto on:

  • Nikon D3200 (senkin omistaa nainen), arvo 200€
  • Nikkor 35mm 1:1.8G, arvo 190€
  • Selfiekeppi, arvo 5€
  • DJI Osmo Gimbal, arvo 200€
  • Note 8, arvo firman omistama

Enhän mä mitenkään voi saada samanlaista tavaraa pihalle mitä noi varustekingit tuolla netissä. Ei mun ees kannata yrittää. Äh, jos mulla vaan ois rahaa. Mutta kun ei ole. Lakkaa yrittämästä, hukkaan heitettyä aikaa. Ei susta oo tuohon. Koita nyt vaan masentua ja lopettaa se haaveilu. Äläkä edes yritä nyt enää innostua, sä oot ihan typerä ja haiset pahalta. Vajakki. 

Terveisin oma rakas mielesi.

Noin.

Ja paskat.

Mä teen kaikkeni, jotta tuo ääni muuttaa tyyliään. Koulutan siitä itselleni työkalun, sellaisen joka potkii mua perseelle kun epäilen tekemisiäni. Sellaisen joka pitää mua pystyssä kun joku koittaa mua kaataa. Mun pitää ruokkia sitä onnistumisilla, ihan pienilläkin. Mun pitää muistuttaa meitä molempia siitä, että matka on jo alkanut. (Hitto mikä klisee..) 😀 😀 😀

Mut kattokaas tätä!

Tässä on kuva minkä otin Nikonilla pari vuotta sitten:

Purkki

Ja mä pidin tuota hyvänä kuvana. Eikä mulla ollut hajuakaan mistään valotuksista tai muista kameraan liittyvistä teknisistä hommista. Automaatti päälle ja räpsimään! En silloin ajatellut kuvaamista mitenkään sen tarkemmin. Ajattelin myös olevani muka vähän keskitasoa parempi photograafferi.. huh, huh..

Seuraavaksi noin kuukausi sitten otettu kuva. Silloin aloin tutustumaan kameran säätöihin tarkemmin, katselin ja lueskelin vähän kompositioista ja aloin yleisesti imemään infoa aiheesta enemmän.

kahvikippo2

Intoilin tästä kuvasta otsasuonet pinkeenä! Olin saanut tarkennuksen suht kohdilleen, olin löytänyt paikan missä valaistus teki oman fiiliksensä ja kuvattavan kohteen asettelu onnistui. Mutta mieli pohdiskeli seuraavaa:

Tässäkö tämä nyt on? Voiko tällä kameralla ja objektiivilla päästä muka parempaan..? Kannattaako enää edes koittaa kuvata. Äh, kun ei ole varaa parempaan kalustoon. Joo, siinäpä se tais olla. Oot yhä vajakki. 

Ihana mieli. Minä niin rakastan sua!!

Jatkoin kuitenkin.

Räps.

Räps.

Räps.

Räpsin silti.

Katselin huippukuvaajien videoita. Kuolasin heidän fotoja. Raahasin kameraa mukana. Sain vähän kielisyöpää ja mieli hiljeni hetkeksi.

Hyvä niin. Sitten sain kuvattua tämän:

ldropsretro.jpg

Ja sitten tämän:

kuppivesi

Silloin jotain naksahti aivoissa. Mietin, että ehkä olen saanut otettua askeleen eteen kehittymisessä paremmaksi kuvaajaksi. Mun mieli ei lytännytkään mua, se huomasi, että taidan olla vähintään puoliksi tosissani tämän intoilun suhteen. Se sipitti hiljaa korvaan:

”Okei, ehkä sä voit ottaa joskus toisenkin kuvan. Mutta älä vielä innostu, sä oot edelleen köyhä ja sun hiukset on ihan rasvaset. Menisit suihkuun.”

Kävin suihkussa ja on kyllä oikeasti ärsyttävää näiden pitenevien hiusten rasvoittuvuus. Joku hieroo mun päähän öisin voita. Naapuri?

Into leimahti! Päässä alkoi vilisemään ideoita mitä kuvata ja missä. Pakotin Sannan muutama ilta sitten keittiön pöydän ääreen ja kerroin kuvausidean. Sanna kuunteli ja katseli mua, hymyili ja nyökkäsi. Pöytä tyhjäksi, pari kohdelamppua sivuille, kirja auki ja perunajauhoa kirjan sivujen väliin. Sitten vaan lujaa kannet kiinni ja napsimaan fotoja!

  • 189 otosta
  • Keittiö ja vaatteet perunajauhossa
  • 2,5h
  • Innosta poksahtelevia suonia!

kirja5retro

Paras ottamani kuva tähän mennessä. Tiedän kuitenkin, etten ole vielä lähelläkään niitä rajoja, minne asti saan itseni ja nykyisen kaluston venytettyä. Tämä on vasta alkua 🙂

Ja lopuksi pitkän jaarittelun jälkeen muistutus itselle:

Muista tämä ihanan kutkuttava fiilis! Jokin hemmetin mielenkiintoinen on hyrähtänyt käyntiin! Annan itselleni luvan nauttia siitä täysillä. Vaikka into kuvaamiseen saattaisikin joskus lopahtaa, niin nyt mä olen päässyt yhden ison esteen yli. Mun mieli ei enää saa lytättyä mua läheskään niin helposti maahan. Se alkaa oppia. Rock!!!