Nurinkurinen opas hyvään elämään

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan. Mark Manson

Suora lainaus takakannesta:

”Mark Mansonin kirja on kirpeä vastalääke elämäntaitomössön-sössötykselle – se on polku jaloon taitoon olla välittämättä hittojakaan, opas parempaan kärsimykseen. Kaikki ihmiset eivät voi olla supersankareita, vaan meidän pitää hyväksyä puutteemme ja rajoituksemme.”

Kirjasta:

Hyvin selkeästi ja ymmärrettävästi (lue: tarpeeksi yksinkertaisesti tällaiselle maallikolle) kirjoitettu kirja, jonka lukemalla ainakin allekirjoittanut tunsi löytävänsä taas pieniä paloja parempaan elämiseen. Manson kertoo teoksessaan miten olla piittamatta paskaakaan ja mitä se oikein tarkoittaa.

Ihmisellä on paljon arvoja, uskomuksia, toiveita ja haluja jotka kumpuavat olettamuksista, joita kuvittelee toisten arvostavan ja ihannoivan. Nykyaikana se iskee vielä niin kovin rajusti joka puolelta sosiaalisen median ja markkinakoneistojen toimesta, ettei me oikeastaan edes huomata mitä me itse haluaisimme olla ja mihin me oikeasti olisimme tyytyväisiä. Pitää olla isompaa pyllyä, tuhansia seuraajia, reteempää hipsteriä, kovinta mindsettiä, enemmän rahaa, uusinta kalustoa harrastamiseen, kiiltävämpää purjevenettä kuin naapurilla tai ihan mitä vaan mitä voi verrata yhteiskuntaluokasta riippumatta johonkin toiseen.

Kirjassa käydään läpi kaikki tuohon liittyvät sudenkuopat, arvomaailmojen vääristymät ja keinot miten hoksata mikä on oikeasti just sulle tärkeää.

”Mainokset ja toiset ihmiset saavat uskomaan, että hyvä elämä alkaa heti, kun saa paremman työn, katu-uskottavamman auton, nätimmän nasiystävän tai uudenkiiltävän poreammeen, jonka kylkiäisenä tulee kahluuallas lapsille. Maailma tuputtaa väsymättä, että parempi elämä edellyttää enemmän enemmän enemmän; osta enemmän, omista enemmän, tienaa enemmän, nai enemmän, ole enemmän. Joka puolelta sinkoilee käskyjä välittää kaikesta niin helvetisti.”

Kirjassa käsitellään myös aihetta miten me kerromme itsellemme tarinoita itsestämme ja kuinka niillä on iso vaikutus siihen miten me oikeasti voimme.

”Kun luopuu kertomuksista, joilla itseään määrittelee, on vapaa toimimaan (ja epäonnistumaan) sekä kasvamaan.. ..kun esimerkiksi opiskelija myöntää, ettei hän ehkä olekaan kapinallinen toisinajattelija, hän saa taas vapaasti olla kunnianhimoinen, kun oman akateemisen unelman tavoittelu ja mahdollinen epäonnistuminen eivät enää pelota.”

Kirja on jaettu yhdeksään lukuun ja ne kaikki sisältävät joko tarinoita Markin omasta elämästä tai hänen läheisten/ystävien/tuttavien tai Mansonin blogien kautta tulleista viesteistä. Helppoa, mutta silti pintaa syvempää tavaraa.

”Älä piittaa paskaakaan ei ole välinpitämättömyyttä vaan oikeista asioista välittämistä.”


Mielipide:

Kirjan ekat kolme lukua mua ärsytti ja ihan huolella. Kyllä nyt on kumma kun ei saa haluta olla onnellinen ja fiilistellä tavoitteita, jotka ovat ihanan kiiltokuvamaisen aitoja ja rehellisesti sanottuna päin persettä omassa arvomaailmassa. Nuo ekat kolme lukua meni kunnes aloin ymmärtää mistä kirjassa on kyse. Ja sen ymmärryksen kanssa olen paininut parin viikon verran. Kettumaista puuhaa, vai mitä? Sä hoksaat miten sun ylevät ajatukset ovatkin olleet sun paskimpien fiilisten tuottajia, sun itse itsellesi asettamat epämääräiset tavoitteet tuottavat lähinnä sua kuristusotteessa pitäviä ajatuksia ja ihmettelet vieä mikä tässä mättää. Eikä niistä ole vastuussa kukaan muu kuin minä ihan itse. Hemmetin ärsyttävää.

Luin kirjaa ja kirjoitin samalla siitä itselle muistiinpanoja ja liimailin kirjaan useamman pienen post-it lapun. Luultavasti tuolla yhdellä lukemisella kirjasta jäi mieleen ehkä 2% asiaa, josta mun aivot ottaa opikseen vajaan 0.2%. Joten kirjaan täytyy palata useamman kerran uudestaan ja koittaa välttää tätä kertakäyttökulttuurin tuomaa uuden ja nopean infon addiktiota, joka jo nyt on saanut mun mielen uskomaan, että suurin osa tuosta vuonna 2016 julkaistusta ja kertaalleen luetun kirjan opeista on jo vanhentunut. Jätän siis kirjan aina lojumaan vähän sinne ja tänne avoinna jostain kohdasta. Pahoittelut tästä rakas vaimoni, koita kestää.

Nurinkurinen opas hyvään elämään

Lämmin suositus teille, joita kiinnostaa. Mua tämä ei ois kiinnostanut parikymppisenä pätkääkään, eikä varmaan vielä kolmenkympin kohdallakaan. Mutta arvot, ajatukset ja vakaina uskomuksina pidetyt asiat muuttuvat elämisen myötä. Ja välillä se tekee kipeää, on hemmetin ärsyttävää ja kettumaista, mutta mä valitsen sen ponnistelun.

”Kyse ei ole tahdonvoimasta tai sinnikkyydestä. Kyse ei ole uuteen muotoon pakatusta lupauksesta päästä vaikeuksien kautta voittoon. Kyse on elämän mitä yksinkertaisimmasta ja perustavammanlaatuisimmasta ominaisuudesta: ponnistelut määrittelevät menestykset. Ongelmista kehkeytyy onnea sekä ajan myötä uusia, hieman entistä parempia ongelmia.”


Lukema: 0-10, kaikkea siltä väliltä ja joskus ei mitään.

Mainokset

Tänään. Poikkeuksellisuuden tyrannia.

Oon parhaillani lukemassa kirjaa nimeltä ”Kuinka olla piittamaatta p*skaakaan” (Mark Manson) ja siinä mut pysäytti luku nimeltä poikkeuksellisuuden tyrannia.

Jos mietitään ihan rehellisesti, harva meistä on oikeasti poikkeuksellinen. Jos meistä suurin osa tai melkein kaikki ois, niin silloinhan poikkeuksellinen ei olis poikkeuksellinen vaan osa massaa.

Totuus on kuitenkin se, että meistä suurin osa on keskivertoja omissa hommissaan. Ja voin heti sanoa, että mä ainakin olen melko keskiverto tallaaja useammassa hommassa ja vielä useammassa hommassa mä vasta opettelen. Oikein hyvä en ole (vielä) missään ja v**n kovaa tekijää musta ei varmaan tulekaan millään alalla. Ihan jo sen takia, että erinomaisuuteen ja mestariksi pyrkiessä mun aika nyt tunnetuilla aloilla on jo ohi. Valmistautuminen olisi pitänyt aloittaa ala-asteella tai vieläkin ennemmin.


”Erinomaisuuteen pyrkivän on omistettava kunnianhimonsa kohteelle helvetisti aikaa ja voimia. Aikaa ja voimia on kaikilla rajallinen määrä, joten harvasta tulee todellinen taituri useammassa asiassa – tai edes yhdessä.”


Nykyisessä kulttuurissa, eli siinä missä me eletään ja ollaan joka hemmetin päivä, ääripäät nousevat aikaisempaa laajemmin esiin. Tuo interwebbi on tuonut maailman meidän nokkiemme eteen ja siellä tapahtuu tuo eriskummallinen vääristymä. Poikkeukselliset saavat suurimman huomion ja heistä tulee meidän mielessä ”normeja”, joiden arvoja meidän pitää mielestämme tavoitella.

Mieti, sä näät hemmetin ison ja pyöreen pyllyn instassa. No niin, sellainen pitää saada. Sä luet joiltain motivaatiosivuilta Bill Gatesin ja joogapäntsigurun aamurutiineista ja huomaat ettei sulla ole mahdollisuutta/halua herätä 04.30 ja aloittaa päivää vuoristomunkkien salaiselle jodlauksella. Sä kattelet sun instan hakusivuilta kauniita ihmisiä, upeita lokaatioita, piukean pingahtelelevia vatsalihaksia ja hemmetin tyylikkäitä asusteita.

Sua alkaa ketuttamaan. Ehkä hetken funtsit herätyskellolle 04:30 aikaa, tökit sormella sun mahamakkaroita ja koitat koskettaa suorin jaloin sormenpäillä varpaita. Meet peilin eteen ja törrötät huulia, vedät pömppistä sisään ja tsekkaat sun tilin. Sua ketuttaa vieläkin enemmän. V–un kauniit ja rikkaat ihmiset, menitte pilaamaan koko päivän. Ja totuus on se, ettet tule luultavasti ikinä saavuttamaan instafaboulouksen statusta. Sä ja mä, me ei olla poikkeustapauksia (tai no jokainen meistä omalla tavallaan on, mutta ei sillä tavalla mitä iso perse ja joogapäntsijodlailu Bullamaha saarilla edustaa).

Ja siinä ei ole mitään väärin. Ei sitten yhtään mitään väärin. Mua itseäni on alkanut ihan hemmetisti ahistamaan se, että pitäisi tavoitella noita kiiltokuvamaisia arvoja ja säihkyvää poikkeuksellisuutta. Eikä kukaan muu kuin minä itse ole itselleni noita arvoja tavoitteiksi laittanut (tai voin syyttää mun alitajuntaa, siitä kun en ymmärrä mitään).

Se on ihan minusta itsestä kiinni, niin kuin sinulla on vain juuri sinusta kiinni, mitä odotuksia me itsellemme laitetaan. Onko ne odotukset revitty mainosteollisuudeen levittämistä poikkeuksellisuuksista vai pitäskö niitä tavotteita itselle hakea kenties jostain muualta?


”Internet ei ole demokratisoinut vain tietoa – se on tuonut kaikkien ulottuville myös riittämättömyyden, itsensä epäilemisen ja häpeän.”


Jos sä kuitenkin haluat olla sellainen ”poikkeuksellinen instajoogakyliejennerfäbölöys”, niin unohda se. Kylie Jennereitä on vain yksi. Ritari Ässiä on vain yksi. Katuhaukkoja on vain yksi. Nykäsen Matteja oli vain yksi. Sinua on vain yksi, ja sillä tavalla sä olet poikkeuksellinen.