Lukucorneri. Mies joka kuoli, Antti Tuomainen


No perhana, Antti. Valvotit mua ja siinä samalla mun vaimoa pari yötä sitten. Mua valvotit lukemalla ja vaimoa sillä, että valot olivat edelleen päällä ja sillä, että minä tuhisin ja hymähtelin enkä osannut sulkea kirjaa ennen aamu kolmea. Vaimon piti kuitenkin herätä aamulla töihin.

Mistä haetaan korvauksia? Vai tuunko sinne valvottamaan?

Juonesta:

Jaakko Kaunismaa, 37v, saa tietää kuolevansa. Kroppa on täynnä luonnosta peräisin olevia myrkkyjä, ja on vain ajan kysymys kun viikatemies piipahtaa kylään. Eivätkä myrkyt kehoon ole vahingossa joutuneet, joku haluaa murhata hänet, hitaasti, mutta varmasti.

Jaakolla ja hänen hutsumaisella (sori, pieni spoileri, mutta tää tulee ilmi aika äkkiä) vaimollaan on yhteinen sienibisnes. Matsutake, eli männyntuoksuvalmuska (Tricholoma matsutake) kasvaa jossain Haminan lähellä ja he ovat löytäneet hyvät apajat mistä sitä kerätä ja myydä kauemmaksi itään.

Sienifirmalla rullaa hyvin, sopparit ovat mintissä Japanilaisten kanssa ja edessä on erittäin mielenkiintoiset ajat Jaakon setviessä murhaajansa henkilöllisyyttä, paikkakunnalle tulleen uuden sienitehtaan kilpailukykyä ja ratkaisua avioliittonsa suhteen. Lisäksi kuolema kurkkii koko ajan nurkan takana, jokainen kerta mitä tahansa voi olla viimeinen kerta.


Mielipide:

Ehkä se oli Antin ansiota, ehkä se oli oikeiden hetkien nivoutumista mystillisesti yhteen tai ehkä se oli vain harhaa, mutta kirjaa lukiessa aloin heräämään henkiin. Minun tuli hemmetinmoinen nälkä, huomasin miten paljon olin antanut sisimpäni näivettyä, jättänyt sen pullistumaan tyhjästä kuin nälkälapsen mahan. Nyt ahmin sivuja, annoin solujeni syleillä lauseista syntyviä mielikuvia, tunsin taas miten paljon syvemmin kaikki asiat punoutuvat ja kiertyvät toisiinsa kiinni. Ikeasta ostetun yölampun ohut valonsiivu seinässä, vieressä haparoivaa unta tavoitteleva vaimo, peiton paino ja kevyt kipu alaselässä liian pitkään mahallaan olon takia. Ne ja se että osaan lukea ja minulla on mahdollisuus tehdä sitä turvallisessa, rauhallisessa ympäristössä saivat minut havahtumaan. Hetki on täydellinen. Ja kaikki siinä hetkessä on juuri niin kuin pitääkin. Noiden asioiden nivoutuminen yhteen, siinä se oli.

Tunsin onnea, sitä mitä en ole hetkeen tavoittanut ja nyt se tuli hiljaa hiipien olan takaa ja hyökkäsi lempeän ninjamaisesti sisääni.

Eli joo, tykkäsin kirjasta 😀


Lempikohtia:

Olen tykännyt Antin kirjoissa siitä, miten hän saa kuvailtua ja herätettyä monisyisiä mielikuvia sanoillaan ja luotua sitä kautta kirjoihinsa rikkaat elinympäristöt. Samalla tarina etenee ja en huomaa mitään turhia lauseita, sanoja tai kirjainten liikkeitä niissä kuvissa mitkä teksistä heijastuvat pääni sisään.

”Meillä jokaisella tuntuu olevan pulmamme. Minun pulmani näyttävät olevan kahdenalaisia: niitä, jotka liittyvät elämääni ja niitä, jotka liittyvät kuolemaani. En ole koskaan aiemmin ymmärtänyt kuinka läheisesti ne liittyvät toisiinsa. Kuolema on kuin tiivistettyä elämää: siihen pakkautuu yhdeksi suureksi kysymykseksi se kuinka elämää pitäisi elää. Tai kuinka olisi pitänyt.”

”Aamun valo saa puut, nurmen, ja pensaat vihertämään, se sävyttää ja värjää jokaisen lehden, korren ja varren erikseen ja omalla värillään. Oikealta vasemmalle, idästä länteen, sekunti sekunnilta, minuutti minuutilta; puutarha syttyy tuleen kun aamuaurinko osuu kukkiin, ja tuli leviää kunnes piha hohtaa, leimuaa ja nousee korkeuksiin kuin tuhansissa liekeissä.”

”Hänen leveä selkänsä on hiestä kiiltävä, pyöreät, vahvat pakarat hehkuvat kuin suuret punaiset posket.”

”Öiset ajatukset ovat päiväajatusten luurankoja, unelmien vääntyneitä ruumita. Ymmärsin sen kello neljä kun heräsin lyhyestä, tempoilevasta unenriekaleesta. Pelkäsin eläneeni väärin, hukanneeni elämäni. Pelko oli peruuttamattoman pelkoa, kuin olisi juossut jyrkänteen reunan yli ja sätkisin jalkojani tyhjyyden päällä.”


Lukema 9/10.

Mainokset

Lukucorneri. Metro 2033, Dmitri Gluhovski

Kirjakaupan tyttö räpytteli ripsiään, esitteli kyseisin teoksen ja sai myytyä sen minulle. Kirjan, josta en tiennyt yhtään mitään, enkä ikinä ollut kuullut kirjailijastakaan. Ei huono saavutus likalta, joka vielä kertoi olevansa toista päivää kirjakaupassa töissä!

Metro 2033 ja Mitri Gluhovksi. Kirjan kannen katoin aluksi esittävän viemäriä ja hetki meni, kunnes ymmärsin mitä tuo nimi tarkoittaa. Jotenkin sain sen käännettyä jonkun itäsuomalaisen bändin nimeksi ja aavistelin kirjan kertovan leukemiaan sairastuneen siperialaisen konduktöörin viimeisistä vuosista.  Mitä hemmettiä aivot?

Noh, kirja ei ainakaan suoranaisesti kerro leukemiaan sairastuneen konduktöörin viimeisistä vuosista eikä varsinkaan mistään soitinyhtyeistä.

Kirja on julkaistu alunperin netissä 2002, josta se ponnahti isoksikin hitiksi (yli miljoona myytyä kopiota) ja kirja myös poiki muutaman pelin sekä pari jatko-osaa.

Lyhyesti juonesta:

Ydinsota on sodittu ja Moskovan jengi majailee metrotunneleissa. Pimeissä nurkissa vaanii mörköjä ja päähenkilö Artjom huomaa pian olevansa keskiössä ihmiskunnan rippeiden pelastamiseksi.


”Artjom nousi vastahakoisesti paikaltaan nuotion ääreltä ja lähti kohti pimeyttä siirtäen rynnäkkökiväärin selästä rinnalleen. Hän seisoi aivan valaistun alueen äärilaidalla, latasi aseen suurieleisesti, mahdollisimman äänekkäästi ja uhkaavasti, ja huusi käheällä äänellä:

– Seis! Tunnussana!

Pimeydestä, josta hetkeä aiemmin oli kuulunut epämääräistä rahinaa ja matalaa mutinaa, kantautui nyt nopeiden, rytmikkäiden askelten ääni. Joku peräytyi tunnelin syvyyksiin Artjomin käheän äänen ja aseen naksauksen säikäyttämänä.” 


Artjom lähtee melko pian tarinan juoneen kuuluvalle matkalleen, tapaa retkellään kaikkea kummaa ja kirjan lopussa päätyy suun auki loksauttavaan ratkaisuun.

Mielipide:

Mitä pidemmälle kirjaa pääsi, sen koukuttavammaksi se muuttui. Myönnä, mulla oli alkuun ennakkoluuloja sen suhteen, että mitä mielenkiintoista voisi olla metrossa hengailussa? Kuopiossa kun ei ole metrotunneleita. Enkä ikinä käy Kuopion ulkopuolella. Kalakukkoo ja pottua vaan.

Mutta on siellä perhana, mielenkiintoa ja ahdistusta. Porukka kasvattaa sieniä, keittää viinaa ja metron seinämistä huokuu hallusinoivaa kauhua. Siistiä! Muutan metroon heti jos sellainen Kuopioon joskus rakennetaan. Mutta haluan myös rynnäkkökiväärin, patruunoita ja tarpeeksi vaihtokalsareita. How is with me!?!?!

Tykkään Gluhovksin tyylistä kirjoittaa. Siellä on väliin hyvin suorasukaista kerrontaa ja sitten saatetaan vaihtaa pohdiskelevaan, unettavaan ja leveällä pensselillä sutivaan filosofis-poliittiseen pohdintaan. Luulen kyllä unettavuuden olevan osin myös tarkoituksellista, jos Gluhovksi haluaa pitää henkensä ja samalla kritisoida oman maansa toimintaa.

Miten luin:

En kertaakaan lukenut kirjaa muualla kuin sängyssä. Yleensä aamuyöstä. Sopi hemmetin hyvin tunnelmaan. Yhden kerran nukahtelin hetkittäin ja lopulta piti palata neljä sivua takaisin, taittaa sivu korvalle ja luovuttaa.

Suositus:

Suosittelen tätä kirjaa häälahjaksi. Ja ääneen luettavaksi diplomaattien tapaamiseen Moskovassa. Äänilukijana tulee toimia krapulainen Ville Haapasalo.

Spessut:

Kirjan pohjalta on siis tehty parikin peliä, Metro 2033 ja Metro Last Light, jotka saa nykyään samassa paketissa hiukan paranneltuna Redux-versiona.

Mutta ei siinä vielä kaikki!! Metrosta tulee ensi vuonna uusi peli, Metro Exodus, jota iankin itse odotan peukalot syyhyten pleikalle!! Sitä ennen täytyy etsiä käsiin tuo redux ja sanoa heipat parisuhteelle pariksi päivää.

Kirjalle on myös olemassa jatkoa, Metro 2034 ja Metro 2035, joista 2034 on parhaillaan luettavana. Lukeminen tapahtuu edellisen kirjan muistoa kunnioittaen, sängyssä myöhään yöllä ja väliin nukahdellen.