Valokuvaus. Merkitys.

Minkä takia valokuvaan? Mistä tuli se eka kipinä, vai tuliko sitä ollenkaan?

Palataan vuoteen 1994. Mä olin sillon 13v ja pienen jäbän hormoonit pisteli alavatsassa eikä likat enää olleetkaan niin ällöjä ja täynnä tyttöbakteereja. Mutta mä olin hemmetin ujo, vajosin pulpetin alle jos joku friidu satto vahingossa mua katsomaan. Ja mä aattelin, ettei kukaan edes ollut bakteerien levityksen suhteen muhun kiinnostunut, eikä varmasti tulisi ikinä olemaankaan.

Mua ärsytti ja mun sisällä pakotti. Piti siis tehä jotain, ja se jotain oli sillon bändi ja kitara. Kitaraa kun oppisin soittamaan, niin muikkelit lakois jo pelkän nimen kuullessaan ja keikoille pääsy pakottas mua olemaan rohkeempi. Eli kitaran soittamisen ensimmäinen selkeä ja puhdas motiivi oli päästä tutkimaan mitä likkojen hameiden alla piili. Kova työ tuotti tulosta, mutta motiivi soittamisen suhteen oli jo siinä vaiheessa vaihtunut. Kitaran kanssa hengailu oli hemmetin siistiä puuhaa ja tytöt oli vain kiva sivutuote. Skitta kulki mukana vessaan, välitunneilla oltiin soittoluokassa ja perjantaisin imettiin kiljua treenikämpillä. Musiikki oli aina mukana.

Nyt about 25 vuotta myöhemmin huomaan, että kameran kanssa mennään melkein samoilla poluilla. Oon jo joitakin vuosia miettinyt, että oispa siistiä tehdä osa elannosta muutenkin kuin ”perusduunilla”. Eli harrastuksen kautta sais rahaa. Päätin opetella käyttämään järkkäriä ja vetää parit miljardit valokuvilla ja videoilla. Simple as that. Niinpä viime vuonna ”varastin” naisen järkkärin ja aloin opettelemaan sen käyttöä. Melko puhtaasti motiivina oppia kuvaamaan hienoja fotoja ja saada sitä kautta rahaa. Ei mua kiinnostanut valokuvaus taiteena tai oman ilmaisun välineenä. Ja jos haluaa tienata, niin pitää olla Peter Mäckinnon tai Brandon Woffeli.. Eikä ne varmaan ole sitä vuotta enempää kameran kanssa leikkineet.

Imin infoa videoista, luin blogeja, katoin pari kurssia Skillsharella ja kannoin Nikonia joka paikkaan. Sitten aloin ihmettelemään kuvankäsittelyä ja miten tämän hetken trendikkäimmät instakuvaajat editoi tuotoksiaan.

Ja teen noita kaikkia asioita edelleen. Kamera on melkein aina mukana, youtube/insta kovassa käytössä ja kuvien editointia harjoittelen päivittäin. Ja kyllä siellä edelleen osana tekemiseen motivoi perkeleen hienojen kuvien ottaminen ja mahdollisuus tehdä kuvaamisella jossain vaiheessa rahaa. Mutta jostain sinne väliin on hiipinyt pieni kipinä itse tekemiseen ilman sitä lopputuloksen kliimaksia. Tiedättekö, niitä hiljaisia sivukevytorgasmeja kun perse jäätyy lumihangessa ja kameran suljin rapsahtaa.

Mutta en silti osaa vielä sanoa mikä merkitys minulle on kuvata. Haluanko tehdä kuvillani tarinaa, dokumenttia, kuvata luontoa, ihmisiä, ihoa vai hurahdanko jossain vaiheessa taiteellisempaan suuntaan. En tiedä. Mutta sen tiedän, että tässä menee varmaan se loppuelämä jos vain jaksan kiinnostusta ruokkia.


Aiheeseen liittyen inspiksen lähteenä on viime viikosta asti ollut kirja!

Seppo Saves – Valokuvaaja haastatteluja .

Kirjassa Seppo käy haastattelemassa tunnettuja Suomalaisia valokuvaajia ja esittelee joitakin heidän valokuviaan. Ja myönnän rehellisesti, ainut jonka nimen kirjasta tunnistin, oli Hannes Heikura. Muista, mukaan lukien Seppo, en ollut ikinä kuullutkaan. Mä oon kyllä ihan kunnon noobie 😀

Kirja avas valokuvauksesta mun silmille täysin uuden maailman kaiken tuon instan ja showroomin pikselihössötysten lisäksi. Ja mikä raikas tuulahdus tuo olikaan! Nyt mua oikein kihelmöi kun tiedän 14 mulle uutta kuvaajaa joiden töitä pääsen tutkimaan ja joiden kuvat eroavat hyvin suuresti siitä valojen virrasta millä olen antanut itseäni päivittäin kyllästää. Siistiä!


  • Shutterstock: 3.73$
  • Mostphotos: 0€