Valokuvaus. Kateellisuus.

Instan feedi pyörii, sormet näpyttelee tuplasydämiä ja mielessä nakertaa ajatus, että miten ihmeessä jengi saa tollasia kuvia ja miksi v—ssa tolla kuvalla on tuhansia tykkäyksiä ja mun samanlaisella on vaan kaks tykkäystä. Ärtymys kasvaa, kateus polttaa ja inspiraatio romahtaa. Paskat, mitä mieltä on fotoilla, kun noi muut on niin paljon parempia muiden mielestä. Pyh, meen pelamaan pleikkaa ja häviän kaikki matsit Fortnitessä, paremmille. Itken lopulta itseni uneen vessan nurkassa. 

No ei se ihan noin mene, pientä draamaa ehkä saatoin lisätä tekstiin. Mutta pointti on sama. Mä myönnän, ihan rehellisesti, mua välillä ärsyttää ja käy kateeks instassa pyörivät saman tyylin miljarditykkäysten fotot. Miks?

A. Mä en ainakaan vielä osaa kuvata sellaista

B. Mu kalusto ei yllä teknisesti lähellekään samaa tasoa

C. Mun pieni ja mahtaileva ego on loppujen lopuksi melko nössö

D. Mun pieni ja mahtaileva ego pitää itseään aina niin kovin erityisenä ja loukkaantuu kun sitä ei hemmotella

E. Mä oon niin pirun laiska kehittämään itseäni ja tekemään duunia asioiden eteen (osittain ja kausittain)

Mut sitten mä sain eräältä tyypiltä tälläsen viestin yhteen mun fotoon instassa:

0510-2018-1124365208021037197150

”Yks vaikeimmista asioista oppia on se, että tekee sellaiset kuvat, joista itse pitää, eikä välitä mitä muut sanovat. Valokuvaus on taidetta ja kaikilla on mielipiteet, mutta vain kuvaajalla se oikea.” @markkuvuotila_glamour


Niin totta ja pätee myös moneen muuhunkin luovaan hommaan. Mutta jos ajatellaan asioita kylmästi bisneksen osalta, niin ne muiden tykkäykset ovat isolta osalta avaimia onneen. Noh, mä en tee mun kuvilla isoa bisnestä (shutterissa oon saanu jo melkein 4$ mun fotoista, ostin jo ferrarin pihaan) ja pääosin itselle kuvaamisen tarkoitus onkin… hmmm… hetkinen… enpäs tarkkaan tiedäkään..

Eli miks mä kuvaan? Mitä syitä mä siihen löydän? (Nämä tulee nyt suoraan ja sensuroimattomina)

  • Haluan oppia uusia asioita
  • Haluan tienata sitä kautta
  • Haluan saada arvostusta mun taitojen perusteella
  • Haluan kehittyä
  • Kuvaaminen saa mut intoutumaan
  • Kuvaaminen saa mut menettämään ajantajun
  • Kuvatessa mä oon vaan siinä hetkessä
  • Kuvalla voi pysäyttää hetken ja fiiliksen
  • Kamera tuntuu hyvältä kädessä, myös imagollisesti
  • Syy lähteä ulos, syy alkaa tekemään jotain
  • Keino irtaantua stressistä

Eli näin äkkiseltään itsellekin avattuna mä kuvaan eniten sen takia, että se on kivaa. Vaikka ekana mielestä pulpahtikin toi arvostus ja tienaaminen. Oishan se upeeta jos oppis kuvaamaan niin hyvin, että sillä vähintään osan elannostaan tekis. Mutta mä en ole 100% varma haluanko mä sitä oikeasti? Siistiä ois päästä kiertämään maailmoja, fiilistellä huikeita paikkoja ja räplätä uusia kameroita/linssejä yms yms.. En vaan tiedä olisko se niin kivaa jos sitä tekis työkseen.

Mielummin mä haluan voittaa lotossa ja harrastaa ilman paineita!! Ja opetella olemaan olematta kateellinen toisten miljarditykkäysten fotoille!

Entä sä, ootko kateellinen toisten kuville? Ja miks sä kuvaat?

Mainokset

Lukucorneri. Lauri Salovaara – Miljonääriksi 500 päivässä. Juha Virranniemi

”Marko, lueppas tämä nyt.” Sanoo Minna ja jädebaarin tiskiä vasten isketyn kirjan lämäys säikäyttää pari ohitse kulkevaa mummoa ja yhden Fortumin facetoface myyjän. Kauppakeskukseen laskeutuu jäätävä hiljaisuus.

”Tässä sulle inspiraatiota, hyvä kirja!”

Miljonääriksi 500 päivässä, Lauri Salovaara.

”Okei, mä luen. Kiitos.”

Niin mie sitten sen luin parissa päivässä ja intosolut pinkeenä.

Lyhyesti juonesta:

Salovaaran Lauri sai idean haluta miljonääriksi 500 päivässä ja päätti toteuttaa sen. Kirjassa seurataan miten Lauri sen teki.


”Lauri on taajaan julistanut haluavansa taloudellisesti riippumattomaksi. Väite on röyhkeä. Ainakin Suomessa. Miten joku kehtaa sanoa julkisuudessa ääneen, että haluaa taloudellisesti riippumattomaksi?”


Lauri kasasi itselleen tehokkaan viiden henkilön taustajoukon ja lähti myymään omaa osaamistaan yrityksille niiden osakkeita vastaan. Firmat joille hän itsensä myi, eivät maksaneet hänelle palkkaa, vaan tuon miljoonan täyttymistä seurattiin osakkeiden arvojen nousulla.


”Yrittäjän ja itsensä likoon laittajan on vaikea, lähes mahdoton, puhua väsymyksestä. Vaikka kuinka eletään modernissa yhteiskunnassa, jossa väsymys on paikoin muotia, ei se sovi Laurin pirtaan.”


Mielipide:

Kyllä. Ehdoton kyllä!!

Mutta jos olet vanhoihin ajatusmalleihisi tönkähtänyt MassaMasisSuomalainen, niin luettuasi parikin sivua, sua alkaa ärsyttää ja mahassa polttamaan kateuden pienet pirskeet. Lue silti, voit sitten möyhätä somessa ja tutuille tuosta Salovaaran ääliöstä. Saatpahan ainakin siitä hetken hupia.


”Suomessa ei tunneta omistajuutta. On olemassa vain yrittäjyyttä. Jotenkin tuntuu kielletyltä se, että ensin yrität, sitten onnistut ja sitten heittäytyisit omistajaksi – ettet tekisi oikeita töitä. Meidät on kasvatettu niin luterilaisesti: tee työtä aamusta iltaan elämäsi loppuun asti.”


Tuoko raha sitten onnea?

”Luulen, että se tuo täydempää elämää. Ei tarvitse miettiä asioista, joita ei voisi tehdä rahanpuutteen takia.”

Mä intoilin ja pirskahtelin ja fiilistelin Laurin onnistumisia pitkin kirjaa! Ihan huippua miten joku uskaltaa lähtee toteuttamaan ideoitaan/haaveitaan ja tekee sen julkisesti. Ja vielä Suomessa.

Kaverin projektia voi seurata myös näin jälkikäteen youtuben ja muiden kanavien kautta. Mutta helpoiten Laurin jäljille pääsee kun menee suoraan sen projektin nettisivuille:  https://www.1000000.fi/


Näin lopuksi mulla on teille kysymys, ei välttämättä tartte vastata tänne, vaan sen voi tehdä ihan itselle, mutta rehellisesti.

Jos näette jonkun henkilön menestyvän taloudellisesti (läheisen tai ”julkkiksen”), niin mikä on sun ensimmäinen fiilis?

A: ”Vau, onpa hienoa kun toi onnistuu ja menestyy!”

B: ”V..u mikä feikki, jotain mätää siinä on..”

C: ”Miks mä en ikinä onnistu? Ei musta kuitenkaan tuollaiseen olisi..”

D: ”Hitto, mä kokeilen kans!”

E: ”Ei paljoa kiinnosta.”