Meditaatio.

Meditointi, hiljentyminen, mietiskely, hihhulointi, huuhailu tai millä nimellä sitä nyt kukakin haluaa kutsuakaan.

Olen tehnyt itselleni näihin mun tekemättömyys (työttömyys) päiviin rutiinin. Meditoi, punnerra, kirjoita, lue ja ota valokuva. Siitä jo selittelin edellisessä postauksessa (linkki linkki) Mutta tämänkertaisessa selittelyssä keskitytään tuohon meditointiin, mitä se on, miten mä sen teen ja miten se mulla sujuu.


Mitä meditointi on (tai ei ole):

Meditointihan tuo sanana jo mieleen jonkun hihhuliuskonlahkon joka odottaa viidennen sakaran arkkipaperikyyhkysen lentoa neljännen ulottuvuuden sateenkaaren päästä viidentenäkymmenentenä daavidin kolmion buddhan nimipäivänä. Ja odotuksesta intopinkeenä lahkolaiset viettävät rauhallisia hiljentymishetkiä avatuista lakkapurkeista tehtyjen ympyröiden sisällä. Tottako? No ei, höpsöt! Tässä ote wikipediasta:

”Meditaatio on harjoitus, jossa yksilö kehittää sisäänpäin kääntyneen itsetarkkailun muodossa omaa mieltänsä, tai harjoittaa erilaisten tietoisuuden tilojen saavuttamista. Päämääränä voi olla saavuttaa jotain hyötyä, oppia tiedostamaan mielen sisältö ilman että samastuu siihen, tai pelkkä harjoitus itsessään voi olla jo päämäärä.”

No joo, voi kai sen noinkin sanoa. Mistään uskonnosta siis ei kuitenkaan ole kyse.

Mulle meditaatio on hetki hiljaisuudessa itseni kanssa. Tai ainakin sellaisen yritys. Harvoin se onnistuu. Yleensä tuo muuten tyhjänoloinen yläkerta päättää leväyttää nuo kaikki päivän 60.000 ajatusta tuohon kymmenen minuutin hetkeen, ihanana sekamelskana (on tutkittu, että yhden päivän aikana ihmisella on ajatuksia n. 60.000 eli about 2500 ajatusta per tunti). Ja sitten kun multa kysytään vaimon suvun sukujuhlissa, et mitäpä kuuluu, niin eipä tuu mittään mieleen..


Miten meditoin:

Menen istumaan lattialla puolikkaaseen lootusasentoon (en taivu oikein muuhun) ja pistän silmät kiinni. Hengitän hitaasti sisään ja hitaasti ulos. Hetken on päässä ihanan hiljaista ja sitten se sirkus lähtee käyntiin!! Tänään esimerkiksi eteen leijaili ajatuksenkuplia likaisista sukista, blogin kävijämääristä (mistä?), suoramyynnin veijareista ja voileipäkakusta. Eilen taas pääs pieru heti alkuun ja sitä siinä syvään hengittäessä koin pienen valaistumisen mun vaimon kärsimyksistä vaikka koitankin päästellä vain peiton alla.

Kymmenen minuuttia siis nökötän, hengitän ja ihmettelen oman pään sisäistä hälinää. Välillä uppoudun siihen mukaan, mutta joskus liplahtelen siihen tarkkailijan rooliin: Ahaa, tuolla menee tuo ajatus paskaisesta sukasta, tossa leijailee voileipäkakku ja tuo haju on tästä fyysisestä ulottuvuudesta. Levollisena tarkkailijana ollessa tulee kevyen ehjä fiilis 🙂 Ajatukset tulee ja ne menee, niihin ei jää kiinni eikä ne häiritse tai revi mun pelihousuja rikki.

Ja kyllä mä tunnen saavani siitä sisäistä rauhaa. Olo on himpun kevyempi ja mieli leppoisamman terävempi. Tykkään.

Jokainen meistä meditoi tavallaan.

Osaatko sä olla hiljaa?

Mainokset