Valokuvaus. Miten hoidat suhdettasi kameran kanssa?

Siinä se kamera on. Pöydällä jalustan päällä. On nyt jäänyt muutamia kertoja yksin kotiin. Jotain sen rungon ja  objektiivin olemuksessa on muuttunut. Sen musta väri on syventynyt, ehkä sen ryhti on himpun lösähtänyt, katse kohti lattiaa. Se masentuu. Se näivettyy. Se luulee etten muista sitä enää. Ja ehkä siinä himppu totuutta onkin. Mulla on vähän syyllinen fiilis.

Nuo hetket arkipäivinä kun huomaat jotain mielenkiintoista ja pysäytät muun olemisen. Sommittelet mielessäsi kuvaa, kaivat kameran laukusta esiin, otat objetiivin suojuksen pois ja hellästi sipaisten varmistat rullasta manuaaliasetuksen. Kyykistelet, venkuilet, urahtelet, tuhahtelet ja etsit oikeaa kuvakulmaa. Katsot etsimen läpi ja kaikki muu ympäriltä unohtuu. Leikittelet asennoilla, kiihdytät suljinta ja avaat aukkoa pykälä kerrallaan. Vain kohde, sinä ja kamera. Räps. Ja se kuvien ottamisen jälkeen kroppaan leviävä tyytyväisen lämmin raukeus ja tieto siitä, että kameran sisällä voi olla kasvamassa jotain mahtavaa (tai sitten ei, mutta on ne ainakin sun omia).

Ne hetket ovat vähentyneet. Niitä on ikävä. Niitä täytyy saada lisää!

Mutta kun ei ehdi. On duunia ja ulkona on huono keli ja pitäs kirjottaa ja on liian kuuma ja mahassa kiertää ja Fortniten dayli challenge on pelaamatta ja musta tuntuu, että lihon koko ajan ja kohta on häät ja kynnet on leikkaamatta ja toi youtuben video on kiva ja mitäs facessa.. Enkä mä ikään mun kuvilla mitään sais muutenkaan aikaan ja joku kuvaa aina paremmin ja ei tuolla mun kameralla saa kunnon fotoja ja ei se horisontti oo ikään suorassa ja kone ei jaksa pyörittää kunnon editoria ja mun maku on paska.

Mitä tuolle pitäs tehdä? Annetaanko toisillemme aikaa? Käydäänkö terapiassa? Pakotetaanko koskettamaan? Selataanko muistoja? Haetaanko inspiraatiota ulkopuolelta? Lainataanko toista kameraa kaverilta? Vaihdetaanko uuteen? Varustellaanko toista paremmin?

Onko tämä normaalia? (Tai no, normaaliudesta v..ut, mutta käykö tätä muillekin ja miten asiat ovat ratkenneet?)

Vinkkejä?

 

Mainokset

Valokuvaus. Suhteemme tila Nikonin kanssa. 21.07.18

Nikon D3200 ja Nikkor 35mm 1:1.8G. Mitä enempi tuota komboa kantelen, sitä tutummalta ja paremmalta se kädessä tuntuu. Kamera on peililliseksi järkkäriksi yhä kuuden vuoden julkaisemisenkin jälkeen kompakti ja linssissä riittää valovoimaa. Kameran kenno on kyllä iso800 jälkeen tuskaisen kohinallinen, mutta ainahan rajat jossain kulkevat.

Meillä on nyt menossa sellainen kuhertelukauden loppuvaiheen alamäki, jossa aina välillä joku asia ärsyttää toisessa, mutta sitä ei uskalla vielä ääneen sanoa, kun ei tunneta vielä kunnolla. Se enin toisen räpeltäminen on alkanut jo rutinoitumaan ja tekninen puoli hahmottumaan selkeämmäksi. Turhat hiplailut ovat vähentyneet, kun tietää suurin piirtein mitä mistäkin kohdasta tapahtuu. Mutta mitään kyllästymisen merkkejä ei ilmassa näy.  Mulla on edelleen fiilis, että tästä tulee ihan pidempikin liitto.

psx_20180710_234110
Vielä on opettelua, vielä on matkaa ja se on ihan parasta!

 

Kameran koko tekee sen, että se lähtee helposti mukaan minne vaan. Mä raahaan sitä duunimatkoilla, kauppareissuilla, vessassa, illanvietoissa jne. Linssin ollessa myös kompakti, ei sekään pullottele liikaa mistään läpi.

Tykkään myös näin aloittelijana primelinssin asettamista rajotteista. Zoomaus kun ei ole mahdollista. Eli sä asettelet suurimman osan ajasta itsesi ja kamerasi oikealle etäisyydelle ja oikeaan kulmaan kuvattavasta kohteesta (paitsi jos kuvaat studiossa tai liikuteltavien mallien kanssa). Sun pitää hakea sun kropalla se haluttu asettelu. Tuo kehittää mun mielestä niin teknistä kuin luovaa puolta valokuvaamisen suhteen!

psx_20180716_235638
Mun piti ryömiä melkein kokonaan näyttämön penkkien alle, jotta sain halutun sommittelun.

Omalta kohdaltani huomaan myös miten teknisen osaamisen myötä myös luova ajattelu on alkanut nivoutumaan hommaan mukaan. Pieninä oivalluksina, sellaisina suklaisina murusina, jotka maistuvat taivaallisille ja joiden sokeri koukuttaa etsimään niitä lisää.

psx_20180716_234532
Heijastus alhaalla olevista ikkunoista. Ajatuksena saada taivaalle jatketta ja fiiliksenä lentävä reki. Toteutus ehkä vielä ontuu, mutta luova ajattelu alkaa nostaa päätään.

Tällä hetkellä Nikon D3200 ja Nikkor 35mm 1:1.8G ovat tarpeisiini aivan passelit. Mutta ei sitä tarkoita, etten haaveilisi myös isommista ja paremmista vehkeistä. Tai no, nykyään kameroiden kehitys menee kompaktimpaan suuntaan ja pienemmilläkin varusteilla saa aikaan hyvää laatua.

Mutta mennään nyt näillä mitkä on ekaksi saatu ja otetaan haltuun niiden laadukas käyttäminen!!

Valokuvaus. Höntsäilyä ja räiskimistä. 18.6.18

Mikä on mun missio valokuvaamisen suhteen, mitä annettavaa mun kuvilla on muille ja onko jotain sellaista mitä haluan saavuttaa kameran kanssa? Eli onko mulla jotain muutakin syytä hiipiä Nikoni kädessä aamusta iltaan kuin oman huvin ja naisen mielenterveyden vuoksi?

En tiedä. Mä en vielä oikeasti tiedä. Mulle ei ole valjennut valokuvaamisen syvempi merkityksellisyyden puoli, enkä osaa sanoa tuleeko ikinä edes niin käymään. Pääsenkö jossain vaiheessa saavuttamaan täyttymyksen ja valaistumisen tilan valokuvaamisen kautta?

Mutta ei se mitään. Mulla on tällä hetkellä ihan hauskaa painella shutteria ja miettiä kuvaamisen teknisen puolen asioita. Onko se horisontti vinossa, missä se tarkennus menee ja sommittelenko kuvan fibonaccion lukujonon mukaan vai 1/3 suhteen kautta. Niin ja unohtamatta pyhää valokuvauksen kolminaisuutta, aukkoa, suljinaikaa ja kennon herkkyyttä. Onhan sitä sisältöä jo tuossakin.

Niin ja voinhan mie aina miettiä ennakkoon mitä seuraavaksi kuvaan ja haluanko harjoitella vaikka tuotekuvausta tai alastonmalleja.. (tässä on nyt testi, katotaan lukeeko samassa osoitteessa asuva nainen tätä blogia).

Ja välillä sitä on hyvä vaan roiskia sen enempää miettimättä. Juuri sitä tein viikko sitten Lappeenrannassa:

psx_20180613_121331
Tämän mallin kanssa oli tuntisoppari ja palkka maksettiin rapsutuksina. F2.2 – S1/250 – Iso400

 

psx_20180613_120856
Uuh, tästä mä ite tykkään!! I´m on fire Babe!!! F2 – S1/1000 – Iso400 (miksi iso on 400?)

 

psx_20180613_115552
Noh, tässä on nyt lähinnä loma-arki vahvasti läsnä. F2 – S1/1000 – Iso400

 

Mulla on nyt muutenkin menossa elämässä sellainen ”älä ota niin vakavasti kaikkia asioita vaan koita mies relata” tilanne. Burnoutit on ihquja!!!

Nautiskellaan ihanista kameroistamme hellän rennosti!

Ciao!

 

Valokuvaus. Pienten valojen käyttö. 9.6.18

Hitto, nyt en muista kenen instafeedistä sain idean kokeilla kuvata erillisten, pienten valonlähteiden avulla. Heti kun löydän sen kaverin nimen, niin lisään sen tänne heti.

Idea on siis kuvata hämärässä huoneessa muutaman tuikun valossa. Ja nyt näyttää olevan kovasti muotia nuo isot aurinkolasit ja valonauhat, joten nekin piti kuvaan saada.


Esityö:

Odota, että nainen menee illalla sänkyyn. Ilmesty innosta hötkyten makkariin kameran, aurinkolasien ja muutaman lampun kanssa. Älä kerro heti ideaa vaan heitä tavarat sängyllä ja asettele jalusta paikoilleen.

Ihmettele sitten, miksei nainen ole asetellut lamppua, kirjaa ja itseään valmiiksi. Muista huokaista äänekkäästi. Laita sitten itse kaikki kohdilleen ja pyydä sängyssäsi makaavaa henkilöä hymyilemään. Voilà!!

Voit myös kertoa jonkun vitsin millä saat mallin rentoutumaan. Pidä kuitenkin pieni turvaetäisyys, ainakin sen verran minkä linssin pituus antaa myöten.


psx_20180610_011220
F2.8 – Iso100 –  S1/40
psx_20180610_011644
F2,8 – Iso 100 – S1/50
psx_20180610_010511
F2.8 – Iso100 – S1/40

Toteutus:

Yksi lamppu tungetaan tyynyn ja kohteen väliin, valo ylös. Toinen lamppu kiinnitetään jonnekin kuvaajasta katsottuna oikealle takaviistoon valaisemaan laajemmin koko huonetta. Ja otsalamppu kuvaajan päähän josta säädettynä himmeä valo suoraan kohteen naamaan (jonka huomasin myöhemmin sojottavan kyllä suoraan kattoon).

Niin ja sitten valonauhojen asettelu. Noh, nyt ne vaan tuli sen enempiä suunnittelematta sohaistua jotenkin tuonne kirjan ja tyynyn maastoon.

Unohda sitten se jalustan käyttö ja ota kuvat käsivaralla kun intoilet liikaa.

Lopuksi raw-kuvien jälkikäsittely kännykässä photosop expressillä.

20180610_130830-01
Otsalamppu 25e, kynävalo 10e ja toi ylin mötiskö 4,90e. Taitaa kaikki löytyä motonetistä. Valonauhaa en saanut kuvaan, mut se on jotain niitä jouluhärpäkkeitä mitä naisella on sisustuslaatikoissaan.

Arvio:

Alunperin maalasin mielessäni laajempaa näkymää. Enemmän taustaa esiin ja sinne myös valoa. Olisin myös halunnut paremmin heijastuksia esiin aurinkolasien pinnoilta.

Kameran, linssin (nikon d3200 ja nikkor 35mm 1:1.8G) ja kuvaajan kokemuksen (2kk opettelua) valossa mä olen silti tyytyväinen noihin kuviin 🙂

Paljon paljon paljon on vielä kuitenkin oppimista ja harjoittelua.


Jos tänne jostain eksyit ja luit loppuun asti, niin arvostan suuresti mielipidettä, kritiikkiä, rakentavaa kritiikkiä tai muuta aiheeseen liittyvää kommentointia!!

Muita mun ottamia fotoja löytyy:

EyeEm: Marko Rossi

Insta: @markorossiphotography

Valokuvaus. Opettelua.

Tässä sarjassa seurataan miten 37v, vähän takakiree ja herkästi intoutuva miespuolinen henkilö oppii valokuvamaan. Tai sitten ei opi, mutta seurataan silti. Eli jos haluat tietää mitä uuden asian opettelu pitää sisällään tai sussa on muuten vaan tirkistelijän vikaa, niin tervetuloa, en suosittele.

TAUSTA:

Oltiin edesmenneen serkkupojan ja hänen vanhempien kanssa reissaamaassa kohti lappia ja mä olin ostanut kesäduunista saaduilla rahoilla jonkun halvan pokkarikameran. Se oli valkoinen ja vähän ajan kuluttua mustan harmaa. Räpsin kuvia sen reissun aikana jonkun kuus rullaa (elettiin filmiaikaa) ja kihertelin mielessäni miten voin ylpeänä esitellä huikeita reissufotoja kavereille ja porukoille.

Kotona käytiin sitten viemässä kuvat kehitykseen ja postin ne tiputtaessa luukusta alas oli tämä pieni mies into pinkeänä repimässä paketteja auki. Sain avattua ensimmäisen setin kuvia ja naama venähti lattiaan. Mitä ihmettä? Kenellä on oikeasti punaiset silmät? Miten joku talo voi heilahtaa niin, että se on yhtä suttua? Ja kuinka on mahdollista asioiden olla noin paljon kallellaan? Lopulta nivaskan keskeltä tipahti pieni taiteltu lappu:

”Hei, laitoimme sinulle kuvien mukaan pienen opaskirjasen siitä, miten voit ottaa parempia kuvia. Emme olleet täällä alkuun varmoja, oliko vika meidän laitteissa vai kuvaajassa, mutta testattuamme kehitystä muiden filmeillä, huokaisimme helpotuksesta. Ystävällisin terveisin, valokuvakehittämön väki.”

Itkuhan siinä pääsi ja taisin vähän lattiaakin potkia. En osannut, vaikka kameraa pidin käsissäni sen reissun aikana ensimmäistä kertaa. Maailma on paska paikka.

NYKYHETKI:

Olen nyt viime aikoina antanut itselleni luvan heittäytyä intoilemaan. Ja nyt kun lapsuuden traumat on aiheesta suurin piirtein käsitelty, niin olen myös uskaltautunut traumatisoitumaan valukuvauksesta hiukan lisää. Kiikkustuolissa voidaan sitten rauhassa kiroilla.

Kalusto:

  • Nikon D3200
  • Nikkor 35mm 1:1.8G
  • ESDDI – Tripod
  • Hoya 52mm filtterisetti
  • Note 8
  • Editointiin Darktable, Snapseed ja mobile Lightroom

Eli mennään melko basic kalustolla ja kohinaa tulee niin maan perkuleesti!

TOTEUTUS:

Tänne tungen siis mun otoksia, analysoin niitä jollain tasolla ja kerron kuinka paljon ahdistaa uuden oppiminen vaikka se into siihen sytkyykin pitkin mahanpohjia (tai maito, mulla on laktoosivamma). Kerron myös mitä ja miten olen opiskellut, kenestä tykkään ja miten nakertaa mieltä kun joidenkin hemmetin räpsijöiden instatilit pullottaa seuraajia ja mulla on niitä vaan kaks. V..u.

Mun insta: markorossiphotography (hitto mikä nimi, mutta kertoo ainakin asiansa).

PÄÄMÄÄRÄ:

Inspiroida itseä ja muita intoilemaan omista valokuvailuista ja muista intoiluistaan!

Joten intoilkaamme yhdessä! Olkoon kamerajumala meille armollinen ja tuokoon minulle lottovoiton, jotta voin heti aloittaa välinehifistelyn!! Jos sieltä se lottovoitto napsuu täyspotillisen verran, niin lupaan arpoa kymmenelle tämän sivuston seuraajalle jokaiselle 10k lahjakortin johonkin kameraliikkeeseen.