Tomatoes

Valokuvaus. Hiljaa hyvä tulee.

Valokuva. Sellainen yhdistelmä neuronisynapseja ja aivosähköja että oksat pois! Miettikää, aika hurjaa ylipäätään on se, että me nähdään jotain tai edes ollaan täällä olemassa. Huh. Mulla on ollu pientä eksistentiaalista kriisiä tässä viime aikoina. Lähinnä, että mikä hemmetti on elämän tarkoitus ja kuka mä oon ja keitä nuo kaikki muut on ja miks me ollaan ja miks meistä asiat tuntuu siltä kuin tuntuvat..

Mutta valokuvaaminen on kivaa. Siinä on nyt sellainen rentouden fiilis. Keskikesän huolettoman keskioluen maku, lämpimän saunan hönkäisy hiljaa narisevan oven auetessa, työttömän ihmisen kevyt arkipuuro ja napanöyhdätön päivä 🙂

Terttutomaatteja kuvauksen kohteena.
Pieni espressokuppi kirjan päällä
Nahkakantinen muistikirja, käsityötä
Osittain syöty omena ja kirja. Lukeminen tuo viisautta.
VIntage espressokuppi ja tyhjä sivu.

Tuolla toisaalla tämän blogialustan uumenissa kirjoittelin siitä miten olen ottanut itselleni tiettyjä rutiineja päivään. Yksi niistä on se, että pitää otta yksi kuva päivässä, käsitellä se ja julkaista tuolla mun @markorossigraphy instassa. Ideana ois saada kehitystä ja fiilinkiä kuvaamiseen. Sama homma kuin kirjoittamisen kanssa, istu ja kirjoita, kuvaamisen suhteen se on, ota kamera käteen ja kuvaa. Muuten ei hommat etene.

Onko sulla jotain rutiinia/tapaa/keinoa miten pidät kuvaamisen ”hengissä?”


Tätä instatiliä mä oon vakoillu vähän ja välillä vähän enemmän. Jotain todella viehättävää näissä kuvissa on ja samalla ei ehkä mulle mitään. Outoa, kiinnostavalla ja salamyhkäisellä tavalla nuo kuvat silti kiehtoo. En osaa määritellä yksittäistä palasta, ehkä se on mallien asentojen asenne, kuvafeedin värimaailman vibat, instatilin nimi.. Ei sen niin väliä, tykkään silti 🙂 Käykää kattomassa insta @maipictureskuvanvoimaa ja netti maipictures.fi

Maipictures kuvan voimaa

  • Shutterstock: 4,48$
  • Mostphotos 0,25€

Vielä en taida jättää mun päiväduunia! Ai niin, eihän mulla oo sellasta..

Mainokset

Valokuvaus. Hiljainen elämä.

Tällä hetkellä mennään aivan selvästi sitä intoutumisen tasaisempaa tietä. Oisinkohan tämän kuukauden aikana räpsäyttänyt suljinta ehkä pari sataa kertaa? Ja aikaisemmin toi parisataa ei riittänyt yhdelle päivälle.

Kamera kulkee yhä melkein joka paikassa mukana. Mutta sitä ei tule kaivettua niin hanakkaan repusta tai laukusta ulos. ”Äh, ei oo hyvä valo, toi on jo niin kuvattu, liika pimeetä, sukka on huonosti ja pissittää”. Niitä sellaisia turhia verukkeita kun pitäs tehdä jotain ihan vaan sen takia kun ajattelee, että joku ajattelee, että mun pitäisi paahtaa satasella, jotta saisin hyväksynnän jostain jota ei vois vähempää mun tekeminen kiinnostaa.

Pah, tällä hetkellä mun energian vie todella tehokkaasti firman duunit ja pari lisähommaa siihen päälle. Mä tunnen yhä miten sisällä kytee filmirulla ja miten kädet kaipaa kylmän rungon tuttua painoa sormille. Ja se kytö on säästöliekillä. Se ei roihua, riehu eikä polta mun kulmakarvoja just nyt. Se tirisee ja sihisee pienellä tervaisella liekillä sateessa ja odottaa kuivempaa maaperää.

Mutta otin mä yhen kuvan viikko sitten mistä mä tykkään tosi paljon:

Kuopionlahti. Lumi, savu ja jäätyneet sormet.

Ja nyt onkin useampi kuva kääntynyt editissä mustavalkoiseksi. En osaa oikein määritellä, että miksi, mutta nyt mä elän mun omaa bw-kautta 😀


Tämän kerran inspis/hyvä fiilis insta on tässä (helposti yks mun suosikkeja):

Tätä tiliä selatessa mä tuun aina hyvälle päälle! Niinan kuvista hehkuu elo, onnellisuus, silmäkulmien pilkkeet ja hetkien voima 🙂 Jos mun sisäinen nainen sais joskus itteään esiin, niin se taputtas nopsaan käsiään pieni onnenkide silmäkulmassa ja hymyilis lämpimästi näitä fotoja katsellessa. Plus sais myös sillä kaikki muutkin hyvälle tuulelle. Mut tää mies pitää tuon kaiken sisällään ja hetken ajan pieni hymykuoppa vilahtaa partakarvojen seasta. (Tästä pääset myös Niinan kotisivuille jossa fotoja voi ihastella isompina versioina ja samalla tutustua myös muuhun tuotantoon).

https://www.instagram.com/staybyniina/?hl=fi

Ja meikästä tulee tätä vauhtia stockphotosupermiljardööri melkein ihan heti kohta:

  • Shutterstock: 4,23$
  • Mostphotos: 0,25€

Ostin jo Ferraarin.

Valokuvaus. Keikka(ko?)

Sain ehkä melkein elämäni ensimmäisen valokuvauskeikan 😀

Olin auttamassa kaveria sen taloraksalla ja otin siinä sivussa muutamia fotoja Tokinan laajiksella. Paikalla oli samaan aikaan hirsikehikon pystytysporukka ja sen omistaja tuli sitten heittämään sitä sun tätä läppää kahvitauolla. Mukavan tuntuinen häiskä. Kysäs sitten, että teenkö ihan ammatikseni kameran kanssa hommia kun kerta järkkäri ja tollanen linssikin löytyy.

”No ihan vaan harrastuksena ja no ehkä joskus tulevaisuuessa taitojen karttuessa toki keikkaakin vois sivutoimisena tehhä. Et en mie mikkään pro ole.”

Kaveri kuitenkin kysäs, et voinko laittaa pari kuvaa tulemaan sille spostilla ja mie suostuin.

Parin päivän päästä tuli sposti ja häiskä kyseli, että paljonko maksas jos kävisin kuvaamassa heille saman kohteen valmiina jonakin aurinkoisena päivänä. No pe…le!!! Hitto, tottakai!! Paljon mie voisin siitä pyytää? Mitä ne oikein noissa valokuvausryhmissä on asiasta puhunu? Siihen hintaan, ettei sitä vituta tehdä.. Mutta omien taitojen mukaan.. Hmmm.. Lasketaas:

  • Kuvaamiseen menee aikaa about 1,5h, eli 35€x1.5= 52.5€
  • Editointiin 2h= 70€
  • Matkat yht 50km, eli 0,43e/km = 21,5€
  • Yhteensä siis 122€ + alv24% ja matkakulut päälle = 172.78€

Mites siitä noin paljon tuli? Onko toi kallista, oonko laskenu ees sinnepäin tämmösen vasta vuoden kuvanneen amatöörin hinnan? Mitäs nuo ammattikuvaajat ottaa? Tsekkaus valokuvaajat.fi sivustolle ja siellä on tuntiliksalle laitettu hintaa 196€ ekalta tunnilta ja seuraavilta tunneilta 105€. Oho. No, en mä ainakaan tuohon nähden ole kallis ja nuokin liksat varmaan on paljon kovempia jollain gurukuvaajalla..

No mitä mä vastaan sille? öh..

”No satasella tosta varmaan selviää plus alv päälle”.

Vtu. Ja vielä tuli huono omatunto pyytää sitä hunttia.. Ja epäilys, ettei se varmasti ota noin kallista settiä kun kännykameralla saa ihan hyvin niiden sometarpeisiin fotot.. perhana. Noh, meni jo.

Parin päivän päästä tulee vastaus: ”No tähän kohteeseen ei enää kuvia tarvita, jätkät kerkes ottaa ja ne laitettiin jakoon. Mut katotaan sitten seuraavien urakoiden aikaan uudestaan.”

Huokasin helpotuksesta. Olin jo kerenny ottaa uudet kuvat kohteesta ja huomasin, että ne on melko shittiä. Enhän mä vielä osaa fotoilla rakennusten kanssa varsinkaan tuolla laajiksella. Vai oisitteko ite menny myymään tämmösiä kuvia?

Eihän tässä ole mitään suoraa? Ja alaosan vois rajata pois, plus ehkä tän ois voinu stäkkäillä kolmesta eri valotuksesta? Ja melko tiukka rajaus, vähän löysemmin sivuista.
Photarilla pois etualan keppi, nurkan valkonen rätti ja etuoven katoksen pilarin viereinen sötös. Ja myös tässä kolme eri valotusta?
Tässä on jo ehkä jotain ideaakin omasta mielestä. Mutta liian tumma. Photarilla taivasta tummemmaksi ja talolle enempi valoa.
Tässä ois pitäny siivota sisältä tuota sälää pois ja tähän kans 3 valotusta?

Joten, nyt vaan nenä kiinni youtuben tarjontaan rakennuskuvaamisen osalta ja sitten kentälle harjottelemaan. Ihan vaan jo sen takia, että jos soitto/viesti sattuu tulemaan et nyt niitä kuvia hop!

Ja oon lukenu aika monet keskustelut eri foorumeilta tuon hinnottelun osalta. Mutta haluaisin kysyä, että paljonko ootte ottanu teidän ekoilta ”ei tuttavapiirin” keikoilta hintaa? Ja millä osaamisella/kalustolla ootte sen tehneet?


Tällä kertaa ”Wau” -efektin sai aikaan divine_forest niminen yhteisötili. Ihan hemmetin hienoja fotoja puista ja metsistä! Oon myös lukemassa tällä hetkellä Peter Wohllebenin Luonnon salainen verkosto ja puiden salattua elämää, joten tämä oli helppo valinta!


  • Shutterstock: 3,98$
  • Mostphotos: 0€

Valokuvaus. Merkitys.

Minkä takia valokuvaan? Mistä tuli se eka kipinä, vai tuliko sitä ollenkaan?

Palataan vuoteen 1994. Mä olin sillon 13v ja pienen jäbän hormoonit pisteli alavatsassa eikä likat enää olleetkaan niin ällöjä ja täynnä tyttöbakteereja. Mutta mä olin hemmetin ujo, vajosin pulpetin alle jos joku friidu satto vahingossa mua katsomaan. Ja mä aattelin, ettei kukaan edes ollut bakteerien levityksen suhteen muhun kiinnostunut, eikä varmasti tulisi ikinä olemaankaan.

Mua ärsytti ja mun sisällä pakotti. Piti siis tehä jotain, ja se jotain oli sillon bändi ja kitara. Kitaraa kun oppisin soittamaan, niin muikkelit lakois jo pelkän nimen kuullessaan ja keikoille pääsy pakottas mua olemaan rohkeempi. Eli kitaran soittamisen ensimmäinen selkeä ja puhdas motiivi oli päästä tutkimaan mitä likkojen hameiden alla piili. Kova työ tuotti tulosta, mutta motiivi soittamisen suhteen oli jo siinä vaiheessa vaihtunut. Kitaran kanssa hengailu oli hemmetin siistiä puuhaa ja tytöt oli vain kiva sivutuote. Skitta kulki mukana vessaan, välitunneilla oltiin soittoluokassa ja perjantaisin imettiin kiljua treenikämpillä. Musiikki oli aina mukana.

Nyt about 25 vuotta myöhemmin huomaan, että kameran kanssa mennään melkein samoilla poluilla. Oon jo joitakin vuosia miettinyt, että oispa siistiä tehdä osa elannosta muutenkin kuin ”perusduunilla”. Eli harrastuksen kautta sais rahaa. Päätin opetella käyttämään järkkäriä ja vetää parit miljardit valokuvilla ja videoilla. Simple as that. Niinpä viime vuonna ”varastin” naisen järkkärin ja aloin opettelemaan sen käyttöä. Melko puhtaasti motiivina oppia kuvaamaan hienoja fotoja ja saada sitä kautta rahaa. Ei mua kiinnostanut valokuvaus taiteena tai oman ilmaisun välineenä. Ja jos haluaa tienata, niin pitää olla Peter Mäckinnon tai Brandon Woffeli.. Eikä ne varmaan ole sitä vuotta enempää kameran kanssa leikkineet.

Imin infoa videoista, luin blogeja, katoin pari kurssia Skillsharella ja kannoin Nikonia joka paikkaan. Sitten aloin ihmettelemään kuvankäsittelyä ja miten tämän hetken trendikkäimmät instakuvaajat editoi tuotoksiaan.

Ja teen noita kaikkia asioita edelleen. Kamera on melkein aina mukana, youtube/insta kovassa käytössä ja kuvien editointia harjoittelen päivittäin. Ja kyllä siellä edelleen osana tekemiseen motivoi perkeleen hienojen kuvien ottaminen ja mahdollisuus tehdä kuvaamisella jossain vaiheessa rahaa. Mutta jostain sinne väliin on hiipinyt pieni kipinä itse tekemiseen ilman sitä lopputuloksen kliimaksia. Tiedättekö, niitä hiljaisia sivukevytorgasmeja kun perse jäätyy lumihangessa ja kameran suljin rapsahtaa.

Mutta en silti osaa vielä sanoa mikä merkitys minulle on kuvata. Haluanko tehdä kuvillani tarinaa, dokumenttia, kuvata luontoa, ihmisiä, ihoa vai hurahdanko jossain vaiheessa taiteellisempaan suuntaan. En tiedä. Mutta sen tiedän, että tässä menee varmaan se loppuelämä jos vain jaksan kiinnostusta ruokkia.


Aiheeseen liittyen inspiksen lähteenä on viime viikosta asti ollut kirja!

Seppo Saves – Valokuvaaja haastatteluja .

Kirjassa Seppo käy haastattelemassa tunnettuja Suomalaisia valokuvaajia ja esittelee joitakin heidän valokuviaan. Ja myönnän rehellisesti, ainut jonka nimen kirjasta tunnistin, oli Hannes Heikura. Muista, mukaan lukien Seppo, en ollut ikinä kuullutkaan. Mä oon kyllä ihan kunnon noobie 😀

Kirja avas valokuvauksesta mun silmille täysin uuden maailman kaiken tuon instan ja showroomin pikselihössötysten lisäksi. Ja mikä raikas tuulahdus tuo olikaan! Nyt mua oikein kihelmöi kun tiedän 14 mulle uutta kuvaajaa joiden töitä pääsen tutkimaan ja joiden kuvat eroavat hyvin suuresti siitä valojen virrasta millä olen antanut itseäni päivittäin kyllästää. Siistiä!


  • Shutterstock: 3.73$
  • Mostphotos: 0€

Valokuvaus. Tahko ja oma tyyli.

Joskus on otettava riski ja herätettävä nukkuva nainen vähän aikaisemmin aamulla. Sannalla oli sunnuntai vapaa ja mä päätin raahata hänet Tahkolle lumikenkäilemään.

Aamuvouhkailun jälkeen saatiin kamat kasaan ja lähdettiin ajamaan kohti Tahkoa. Mulla oli visiona saada näpsittyä kuvia vuoren päältä kun aurinko nousee. Muuten hyvä, mutta se pallo oli noussu jo tunti sitten..

Mut ei se mitään, keli oli kiva ja lumikengät jalassa oli ihanan hikistä tarpoa!

Reippaan kolmen tunnin mönkimisen jälkeen oltiin takas autolla ja pääs kotiin ekuvien kimppuun. Päätin ottaa editointiin jotain uutta mukaan. Värit.

Tahkon takaa. Kelkkareitin varrelta.
Länsirinteet hetki ennen lumisateen saapumista
Vastavaloon ja väriä kehiin 😀

Mulla hakee oma tyyli vielä uomiaan, värejä vaiko ei? Luontoa, potretteja, makroa vai alieneita? Ei hajuakaan. Enkä tiedä mihin se menee, jos menee minnekään 😀 Mutta kivaa tämä on! Välillä silti meinaa antaa oman mielen jarruttaa hommia tyyliin:

”Et sä noin voi tehdä, mitä ne muut ajattelee? Jos sä äsken tykkäsit kuvata tuotekuvia, miten sä nyt sitten luontoa? Koita nyt pysyä jossain ruodussa, muuten kukaan ei tykkää! Me kotiin. Oot läski.”

Äh, v..akos tuosta, jos ei tee, ei yleensä pääse etenemään! Ja kerta vielä en ole täysin omaa stailia löytänyt, niin sitä pitää etsiä 🙂

Tässä ei ollu vielä hiki, pysty stoppaamaan hetkeksi!
Huipulla oli tuulista, töhneröistä ja kylmä.

Se on välillä pelottavaa lähtee tekemään jotain uutta. Ihminen on rakentunut suurelta osin niin, että se koittaa ohjata itseään tutun ja turvallisen pariin. Pleikkari ja bisse. Perusduuni ja volvo. Eikä niissäkään mitään pahaa ole. Itteä välillä vaan ärsyttää se miten helposti mukavuudet vie voiton ja jämähtyneisyys liimautuu iholle.

Oot sä jämähtänyt? No kuka nyt tuollaista myöntäis?


Tällä kertaa inspiksen ja intoilun lähteenä on tää häiskä: @milesofcolour Kaveri on kuvannut kolmisen vuotta ja opetellut homman melkein nollasta. Ja tekee aika mageeta settiä!!

Plus muistaakseni luin jostain postauksesta tyypin tarinan. Oli ollu ihan tyhjän päällä ja sit piti vaan keksiä, että mitä hemmettiä sitä tekis? Kamera käteen ja uuden elämän alkuun! Siistiä!!

Uskaltakaa tehdä!!

Valokuvaus. Mitä ja millä kuvata?

Keltanokka valokuvauksessa ja elämässä pohtii rungon vaihtamista uudempaan ja päätyy olemaan kysymättä apua eri foorumeilta 😀


Usemmassa valokuvaukseen liittyvässä someryhmässä, foorumissa tai vaikkapa lehdessä neuvotaan aloittelijoita pysymään ns. entrylevel järkkäreissä ja opettelemaan ensiksi kuvaamaan ja sitten vasta, jos taidot karttuvat/ammatti vaatii voi alkaa harkitsemaan hankkivansa ominaisuuksiltaan paremman kameran. Ja aina ennen sitä pitää muistaa sijoittaa erilaisiin linsseihin ja osata päättää kuvaatko aina kropilla vai vaihdatko joskus täyskennoon. Mutta jos nyt sitten olet kuitenkin väkisin vaihtamassa runkoa uudempaan malliin, niin se pitää osata perustella tarpeeksi hyvin, jotta vaihto voidaan ”piireissä” hyväksyä.

Sitten jos olet saanut hyväksynnän uuden rungon hankkimiseen (luultavasti valehtemalla), niin täytyy osata vastata seuraavaan kysymykseen: Mitä ajattelit kuvata? No niin, jos siis olet aloittelija, et ehkä ole vielä löytänyt sitä ”sun juttua” ja alat sitten latelemaan hätävalheita kommenttiboxeihin: ”Joo, kyllä mä varmaan niitä oravia ja naimisiin menoja kuvaan. Sellaisen rungon haluan mihin ne saadaan mahtumaan! Niin ja joo, kyllä sinne pitää myös mahtua pari kuvaa marsista ja ruokalautasesta.”

Tässä vaiheessa sinulle linkataan muutama sivu missä voit verrata eri kameroiden ominaisuuksia oravia/vaimoja kuvatessa ja yksi tai kaksi kommentoijaa sanoo oravien/vaimojen olevan jo auttamattomasti out. Joku laittaa itse ottamansa kuvan naapurin takapihan kuusesta ja sanoo edelleen pärjäävänsä tuohitossuilla ja pelkällä silavalla koko talven. Muutama kaveri alkaa vouhottamaan jostain peilittömästä maailmasta ja yks ihmettelee onko se täysin laillista kuvata naapurin puita. Joku kommentoi vielä vähän takavasemmalta ja kertoo monta kameraa ja linssiä hän kantaa aina peräkärryssään mukana ruokakauppaan.

Noin 178 kommentin seasta löytyy lopulta yksi suht apua tuova vastaus: Tämä malli x sopii sinun tarpeisiisi näistä muista vaihtoehdoista parhaiten. Suosittelen myös tätä ja tätä linssiä settiin kaveriksi, niin avot! Siinäpä sulle hyvä paketti!” Hymyilet tyytyväisenä vastauksella ja alat selaamaan netistä ehdotetun setin hintaa. Tällä välin kommentteihin on huudeltu muutama myynnissä oleva setti kamelin kyttyröitä ja ukin käyttämät hiukan väsyneet henkselit. Niin ja peilitön maailma ei kaikkien mielestä ole hyvä maailma.

Lopulta löydät sulle ehdotetun setin kohtuulliseen hintaan (vaimolle numeroita pyöristellään vielä vähän alas) ja tilaat sen kotiin. Paketin saavuttua käpistelet kameran heti käyttökuntoon ja menet puistoon etsimään kuvattavia vaimoja, ei kun oravia. Naksutat kuvia uudella setillä pienen euforian kutkutellessa kroppaa ja lopulta parin päivän päästä löydät takaisin kotiin.

Lataat kuvat koneelle, säädät vähän clarityä, varjoja ja omaa oloa parilla kaljalla ja huokaiset tyytyväisenä. Siinä se nyt on, uudella kameralla otettu foto oravasta!! On se hieno! Hmm.. onkohan muillakin kuvia oravista? Käynpä kattomassa, mut luulen ettei ole kyllä läheskään yhtä hyviä kun mun. Jaahas, kukas tää Konsta Punkka oikein on?


Tämän kertainen inspiksen lähde on näillä upeilla kuvilla ri_mi_e

Kuvista huokuu fantasiamaisia henkäyksiä hyvin arkipäiväisistä kohteista. Värit, sommittelu ja fiilis!! Toimii mun silmaan erittäin hyvin!! Jotain tämän tyylistä edittiä mä olen myös koittanut etsiä omiin kuviin. Lähellekään tätä en ole vielä päässyt, mutta ehkä joku päivä 🙂


Shutterstock: 3,73 usd

Valokuvaus. Tekemisen pelko

Muistin, että miehän tein tossa kuvaushuuman ensi-innoilla tämmösen ”making of” videon tämän vuoden huhtikuussa. Sain idean tuohon kuvaan instan bookstagrammista ja jäin miettimään miten sen vois toteuttaa. Mikä vois pölistä tarpeeksi hyvin? No jauhot!!

”Kultsuu!? Onko meillä pöliseviä jauhoja?”

”Täh? Mitä, ei kyllä, et sinä, mihin sinä niitä tarttet?”

”Yhteen testiin..”

Ja siitä se lähti. Kaksion avokeittiön pöytä tyhjäksi, spotti paikoilleen (35e softbox-setistä) ja vaimo kirjan ja jauhojen sekaan. Eikä mulla vielä tuolloin oikein ollut hajua miten kameran eri säätöjä oikein käytetään. Kunhan pyörittelin Nikonin eturullaa ja ihmettelin miten hemmetissä nuo manuaaliset säädöt voi ikinä oppia..

Alkuun olin, että mitä ihmettä tässä pitäs tehä, mutta siitä se vähän kerrassaan lähti muotoutumaan. Pääasia oli, että uskalsin aloittaa. Lähdin liikkeelle. Se oli tässä se juttu.

Mulla on välillä huono tapa olla tekemättä asioita mitä en osaa tai mistä en oikein teidä mitään. Ja ihan vaan sen takia, kun se pohjimmiltaan on pelottavaa. Mitä jos epäonnistun, mitä jos tästä ei tuu mitään? Mitä jos tähän käytetty aika onkin pois jostain merkityksellistä mistä en edes tiedä?

Paskat. Tommoset ajatukset saa vaan lamaantumaan. Sun täytyy lähteä liikkeelle, sun täytyy antaa itselles lupa epäonnistua ja huomata, ettei ne ole mitään maailman loppuja. Niistähän voi vaikka oppia jotain 🙂

Ja tuon jos vielä vaikka sais itelleen sisäistettyä..

kirja_01


Ja sitten tämän kertainen inspiksen lähde (haluan esitellä täällä blogissa aina yhden tyypin instan, joka tavalla tai toisella saa mun ajatukset ja ideat hyrräämään tai sen kuvat vaan pysäyttää ja niitä jää ihailemaan):

@saarapho

saarapho

Saaran pohjoisen kuvissa tihkuu luonnon karuutta ja rosoista kauneutta. Mie tykkään!! Ja oon samalla hyvällä tavalla vähän kateellinen. Mun silmiin Saara on löytänyt jo sitä omaa tyyliään, mikä mulla on vielä hakusessa. Näitä kuvia katellessa alkaa itellä myös toi vaellusjalka nykimään, tonne pohjoseen pitää taas päästä!!

Seuraavaan kertaan!!!


 

Money made in shutterstock: 3,73$

Images upload: 51

Valokuvaus. Lightroom.

Hommasin vähän aika sitten photarin ja lightroomit, pitkällisen pohdinnan jälkeen. En kyllä ymmärrä mikä siinä niin pitkään ihmetytti, 20gb:n valokuvausjäsenyys kun maksaa alle 13e/kk. Jos sä harrastat valokuvausta,  ja vaikka olisitkin näin saakelin pers-A kuin mie, niin joku homma mättää jos ei kuussa omaan harrastukseen liikenisi tuota summaa. Jos talous on oikeasti niin tiukalla, että jostain pitäs nipistää pois tuo 13e/kk, niin tässä muutama vinkki: (näitä mietin omalle kohdalle)

1. Jätä kuussa yks baari-ilta pois (siitä 40-150€ mitä sinne uppoo darrapitsoineen, niin laita loput siihen purnukkaan minne laitat kolikot seuraavaa optiikkaa varten). Tosta 40e jää vielä 27e käyttämättä. Vuodessa se tekee 324e. Ja jos baariin ja jälkitauteihin menis se 150e, niin siitä jäis 137e ja se tekee vuodessa 1644e.

2. Käy tekemässä kuussa yks extraus jossain duunissa. Niissä tuntipalkka on jotain 9-13e välillä, joten max 2h riittää.

3. Pakkomyy pari kuvaa joka kuukausi sun sukulaisille 10e/kpl, pimeenä. Aattele, saat 20e, josta jää 7e käyttämättä. Voit joko käydä sen vetämässä baarissa häppäreillä kahtena bissenä tai laittaa siihen optiikkapurnukkaan. Vuodessa se tekee 84e, kahdessa 168e, kolmessa 252e ja neljässä vuodessa sulla on jo 336e. Ja jos et neljään vuoteen ole mistään muusta saanut säästettyä sun harrastukseen, niin mee vaan ja pidä pari päivää halvan viinan bileitä.

4. Jos asut vuokralla talossa missä vesi laskutetaan kulutuksen mukaan, niin käy frendeillä suihkussa. Mutta jos haluat olla tuhlari ja suikutella kotona, niin lainaa jostain vanna missä seisot pesun aikana. Voit uusiokäyttää tuon veden sun tiskien pesemiseen.

5. Lopeta harrastus ja vaivu synkkyyteen. Jostain sä ne rahat siihen bisseen kyllä löydät.


Mutta joo, tuo ei ollut tämän postauksen pointti vaan se, että mä olen nyt opetellut kevythuoneilemaan ja vähän photaroimaan.  Ihan alussahan sitä tuossakin ollaan, mutta eipä se paremmaksi muutu kuin tekemällä. Ja tässä ois pari kuvaparia mitä oon saanut taiteiltua (kännykän lightroomilla):

Kamerana Nikon D3200 ja linssinä Nikkor 35mm 1:1.8G.


Nykyään tulee vietettyä yllättävän paljon aikaa instassa, en ees halua tietää sitä määrää mikä sinne uppoaa. Suuren osan siitäkin ajasta vois käyttää johonkin muuhun kehittävämpään. Vaikkapa:

  • Naisen kutitteluun
  • Kuvaamiseen
  • Kuvaamisen opetteluun
  • Kuvaamisesta puhumiseen
  • Kuvien jälkikäsittelyyn
  • Kuvien jälkikäsittelyn opetteluun
  • Kuvien jälkikäsittelystä puhumiseen
  • Naisen kutitteluun

Mutta noh, on siellä instassa jotain ihan intouttavaakin. Mä sain esimerkiksi mun kuvaustilille (@markorossiphotography) yksityisen viestin toiselta ihmiseltä!! Ja mikä parasta, sen kaverin sanoista sain taas potkua omaan tekemiseen ja hommasta jäi erittäin hyvä fiilis 🙂 Kiitän tästä! Siitä mä sain yhtenä ideana linkata tänne blogiin aina yhden tyypin instatilin, joka inspiroi mua tai jota mä ihailen.

Tämän viikon instatili: @nastymonkeey

nastymonkeey

Jos nastyn kuvat kolahti, niin laittakaahan kaveri instassa seurantaan!

Hei ja jos sulla on joku instatili mistä sä saat fiiliksiä ja inspiraatiota sun tekemiseen, niin linkkaa se tohon alle kommentteihin!!

Ciao!

Valokuvaus. Kateellisuus.

Instan feedi pyörii, sormet näpyttelee tuplasydämiä ja mielessä nakertaa ajatus, että miten ihmeessä jengi saa tollasia kuvia ja miksi v—ssa tolla kuvalla on tuhansia tykkäyksiä ja mun samanlaisella on vaan kaks tykkäystä. Ärtymys kasvaa, kateus polttaa ja inspiraatio romahtaa. Paskat, mitä mieltä on fotoilla, kun noi muut on niin paljon parempia muiden mielestä. Pyh, meen pelamaan pleikkaa ja häviän kaikki matsit Fortnitessä, paremmille. Itken lopulta itseni uneen vessan nurkassa. 

No ei se ihan noin mene, pientä draamaa ehkä saatoin lisätä tekstiin. Mutta pointti on sama. Mä myönnän, ihan rehellisesti, mua välillä ärsyttää ja käy kateeks instassa pyörivät saman tyylin miljarditykkäysten fotot. Miks?

A. Mä en ainakaan vielä osaa kuvata sellaista

B. Mu kalusto ei yllä teknisesti lähellekään samaa tasoa

C. Mun pieni ja mahtaileva ego on loppujen lopuksi melko nössö

D. Mun pieni ja mahtaileva ego pitää itseään aina niin kovin erityisenä ja loukkaantuu kun sitä ei hemmotella

E. Mä oon niin pirun laiska kehittämään itseäni ja tekemään duunia asioiden eteen (osittain ja kausittain)

Mut sitten mä sain eräältä tyypiltä tälläsen viestin yhteen mun fotoon instassa:

0510-2018-1124365208021037197150

”Yks vaikeimmista asioista oppia on se, että tekee sellaiset kuvat, joista itse pitää, eikä välitä mitä muut sanovat. Valokuvaus on taidetta ja kaikilla on mielipiteet, mutta vain kuvaajalla se oikea.” @markkuvuotila_glamour


Niin totta ja pätee myös moneen muuhunkin luovaan hommaan. Mutta jos ajatellaan asioita kylmästi bisneksen osalta, niin ne muiden tykkäykset ovat isolta osalta avaimia onneen. Noh, mä en tee mun kuvilla isoa bisnestä (shutterissa oon saanu jo melkein 4$ mun fotoista, ostin jo ferrarin pihaan) ja pääosin itselle kuvaamisen tarkoitus onkin… hmmm… hetkinen… enpäs tarkkaan tiedäkään..

Eli miks mä kuvaan? Mitä syitä mä siihen löydän? (Nämä tulee nyt suoraan ja sensuroimattomina)

  • Haluan oppia uusia asioita
  • Haluan tienata sitä kautta
  • Haluan saada arvostusta mun taitojen perusteella
  • Haluan kehittyä
  • Kuvaaminen saa mut intoutumaan
  • Kuvaaminen saa mut menettämään ajantajun
  • Kuvatessa mä oon vaan siinä hetkessä
  • Kuvalla voi pysäyttää hetken ja fiiliksen
  • Kamera tuntuu hyvältä kädessä, myös imagollisesti
  • Syy lähteä ulos, syy alkaa tekemään jotain
  • Keino irtaantua stressistä

Eli näin äkkiseltään itsellekin avattuna mä kuvaan eniten sen takia, että se on kivaa. Vaikka ekana mielestä pulpahtikin toi arvostus ja tienaaminen. Oishan se upeeta jos oppis kuvaamaan niin hyvin, että sillä vähintään osan elannostaan tekis. Mutta mä en ole 100% varma haluanko mä sitä oikeasti? Siistiä ois päästä kiertämään maailmoja, fiilistellä huikeita paikkoja ja räplätä uusia kameroita/linssejä yms yms.. En vaan tiedä olisko se niin kivaa jos sitä tekis työkseen.

Mielummin mä haluan voittaa lotossa ja harrastaa ilman paineita!! Ja opetella olemaan olematta kateellinen toisten miljarditykkäysten fotoille!

Entä sä, ootko kateellinen toisten kuville? Ja miks sä kuvaat?

Valokuvaus. 10 tsiljardia euroa!!

Mua itteeni häiritsee välillä ihan kauhiasti olla tällänen köyhä nysvä, jolla ois palo kuvata melkein mitä vaan mikä liikkuu tai on liikkumatta. Mutta sitä harrastusta häiritsee kovasti joku hemmetin duuni, vessahätä, nälkä, muut ihmiset, yksityisyyden suoja ja tyhjähkö lompakko.

Kieli pitkällä sitä töissä vessatauolla lukee isojen poikien ja tyttöjen kirjottelua uusista peilittömistä, kaameen isoista putkista, kohinattomista kennoista, telepatialla toimivista studiovaloista, lentokuvaushärveleistä ja samppanjalla täytetyistä valokuvaussessioista toisissa galakseissa.

Eli, jos mulla ois tuo 10 tsiljardia euroa, niin rakennuttaisin VKL:län!!!

VKL- eli valokuvauslinnoitus ois kaikkien valokuvauksesta kiinnostuneiden vapaassa ja ilmaisessa käytössä. Se ois kaheksan kilometriä pitkä ja kuus kilsaa levee. Siellä ois ihan hirveesti kaikkea kuvaukseen liittyvää sälää ja yksi uima-allas täynnä punaisia, pehmeitä vadelmakarkkeja. Se uima-allas ois kyllä vaan mun käytössä, salaisessa huoneessa josta kukaan muu ei tietäs mitään. Mut ei siitä sen enempää.

Idea ois siis sellainen, että VKL:ssä pääsis kaikki halukkaat kokeilemaan erilaisia kameroita, linssejä, salamoita, jalustoja, taustoja, ohjelmia, malleja, tilanteita ja kaikille ois myös ilmaset jäätelöt ja pomppulinna tarjolla. Sieltä löytys myös portaalit maailman hehkeimpiin kuvauskohteisiin ja myös erilaiset säätyypit ois säädettävissä omien halujen mukaan.

VKL:stä löytys uusimmat peilittömät, dagerrotypiakamerat, polaroidit, neulansilmät, kerttikset, camera obscurat, kalotypiat, kolonoskopiat, palkkikamerat, filmikamerat, digikamerat ja vesivärit.

Siellä ois myös vanha nurkassa jurottava setä joka ois selittämässä märkä pensseli viuhuten miten valokuvaus ei ole oikeasti taidetta.

Sen sedän vieressä ois toinen setä joka polkis markkinoiden ensimmäisiä digikameroita suu vaahdossa suohon filmikamera kaulalla. Kaulasauonet vaan poksahtelis, piks poks!

Kolmas setä ois pukeutunut mustaan kaapuun ja polttais pienoisroviolla uusia syntisen peilittömiä malleja. ”Kaikki kehitys on syntiä, myös filmien!!”

Sitten siellä vois olla sellasesta kovapehmytmuovista tehtyjä eri kameramalleja joilla Canonistit koittas hutkia Nikonisteja ja Leicalaisia ja sitten Rolleirit Fujitsulaisia ja Olympistejä ja Sonylaiset kaikkia muita. Lopulta kaikki ois ihan hikisiä ja mentäs porukalla saunaan. Saunassa alkais juttu luistamaan parin jallun jälkeen ja joku kysyis, että onko naiset miehiä parempia kuvaamaan? Nyrkkitappelu begins.

Lopulta homma rauhottus hetkeksi kunnes joku huikkais ettei arvosta jälkikäsiteltyjä kuvia. Muu jengi laittas sen sitten raketilla kuuhun.

Oisko hyvä?

Joukkorahotusta kenties?!?