Kaskipoika. Muikkuvestivaalit. 30.6.18

Kaskipoika yleensä koittaa etsiä paikkoja joissa ihmiskontaktien määrä pysyisi mahdollisimman pienenä ja luonnon osuus mahdollisimman suurena. Mutta nyt pienen d-vitamiiniöveröinnin jälkeisissä krapuloissa ajatus lähteä Pielaveden Muikkuvestivaaleille tuntui hyvältä. Joten pyhävaatteet nurkkaan, huppari päälle ja nainen kainaloon!

Historiaa:

Muikkuvestivaalien alkuhämärä juontaa vuodelle 1971, jolloin ne järjestettiin ensimmäinen kerran. Jengiä paikalle saapui silloin about 10k. Vuonna 1973 tehtiin ylivoimainen kävijäennätys, jolloin peräpitäjän liitokset ratkeilivat yli 30 000 tuhannen kävijän määrästä. Vestivaalien kävijämäärä kuitenkin laski vuosien mittaan ja 1982 jälkeen tapahtumalle laitettiin stoppi.

2010 tapahtuma hajusuolailtiin talkoovoimin henkiin ja vuodesta 2014 sen moottorina on toiminut Muikkuvestivaalit ry. Eilinen, 30.6.18, muikkuvestivaali oli siis yhdeksäs nykyaikainen muikkuzembalo ja kävijöitä oli ennakkoon kaavailtu olevan 4500-6000 välille.

Vielä syvempää historiaa:

Muikkuja Pielaveden rannoilta on kuitenkin ongittu jo 3000-1600 ekr. välisenä aikana. Siitä todisteena Nilakan rannalta löytynyt nuorakeraamisen aikakauden luultavasti suurin hitti, sushimuikkuraflan kiveen kaiverrettu interaktiivinen ruokalista.

Siitä seuraavien 2600 vuoden jakso on hämärän peitossa, mutta seuraavan twiitin jäänteet sain kaivettua vuodelta 1000 (karhukultin pilvipalvelimesta), kun Matti Jaakonpoika Savolainen oli tippunut lappaisten kaivamaan peurakuoppaan nykyisen Pielaveden kaupungintalon kohdalla:

”On se nyt perse kun ei voija ees pyyntikuoppia merkata kunnolla! #savosavolaisille”

”V..u, ite tulit meidän maille! #laplandförevör!”

Veronkantoluettelo kertoo kuitenkin pysyvän asutuksen merkeistä vasta vuosilta 1541-1600, jolloin Pielaveden Vaaraslahdessa ja sen lähitienoilla möyhkäsivät ainakin Utriaiset, Pietikäiset, Kolehmaiset ja Harmoiset.

Nykytiedon mukaan Pielavedellä asuu ihmisiä.

Paikan päällä:

Saavuimme naisen kanssa keskustaan vähän yhdentoista aikoja ja parkkipaikan löytymisen jälkeen suuntasimme suoraan kohti vestivaali-aluetta.

Porukkaa oli paikalla jo ihan kivasti ja ilmassa tuoksui savu, rasva, muikku ja vestivaalien tuntu!

PSX_20180630_223833

psx_20180630_2250081

Torilla tanssattiin ja pidettiin hauskaa. Meno oli mukavan leppoisaa ja kiiretöntä. Suomen kesäinen sää helli vestivaalikansaa emmekä havainneet kenenkään käyttävän toppahousuja. Mukana olevalla naisellakin oli vain kaksi takkia päällekäin.

psx_20180630_2235171

Iltapäivän kuhjeilla väkijoukko tiivistyi kylän asfaltoidun pääväylän reunamille. Aikuiset oikoivat verkkareidensa saumoja ja patistivat lapsiaan laittamaan torilta ostetut käpylehmät taskuihinsa ja odottamaan paikoillaan tulevan esityksen alkua. Kohta sataman suunnalta alkoi kuulumaan pörinää ja säksätystä. Ihmiset hiljenivät. Tunnelma oli odottavan jännittynyt.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Noin kymmenen minuutin mittaisen moottorimarssin tarkoituksena oli luultavasti esitellä ylpeänä muualta tulleille kävijöillä Pielavetisten uusimmat liikennevälineet. Paikalliset taputtivat huokaillen ja jostain väkijoukon seasta kuului sankasta onnesta typertyneen nuoren huudahdus:

”Vittu mä oon Pielaveeltä!”

Viimeisen ajoneuvon lipuessa uljaasti kohti tulevaa auringonlaskua, väkijoukko siirtyi takaisin torialueelle jatkamaan hengailua.


Jossain kohti vähän ripeksi vettä ja tuuli pyöritteli vestivaalikansan hiuksia, mutta se ei haitannut menoa. Kamerakin tuntui olevan nuoremalle väestölle jo jokseenkin tuttu nykyaikainen väline. Tai sitten pienen neidin geeneissä oli valmiiksi ohjemoitu mallin ura.

psx_20180630_2321222

psx_20180630_2253121

Toki vestivaaleilla piti syödä myös vestivaalien alkuperäistä aihetta, muikkua! Ja olivat kyllä hyviä! Sori, syödyistä muikusta en laita tänne kuvaa, koitan pitää blogin sisällön suht asiallisena.

Muikkujen syönnin jälkeen kehon suolaisuutta tasapainotettiin makeudella. Muurinpohjalettuja, kermavaahtoa ja mansikkahilloa! Huom, kuva on ennen syöntiä.

psx_20180630_2333261

Mutta kaikki hauska loppuu aikanaan, niin myös d-vitamiinien vaikutus ja ihmisten seurasta nauttiminen.. Vestivaalien ohjelma olisi jatkunut iltakymppiin saakka ja paikan olut- ja viiniteltan porukasta alkoikin jo aistimaan aikuisemman viihteen tulevan kohta vuoroon. Itsekin teki hetki mieli siirtyä tuohon aina vaan iloisemmaksi käyvään joukkoon, mutta ajattelin kuitenkin pitää kahvin ja kevätkääryleiden sweetchilisoossin sen päivän kovimpina aineina.

Hymyillen lakritsipussi kainalossa hyppäsimme rekeemme ja suuntasimme mekin kohti auringonlaskua. Mutta löysimme itsemme Kuopiosta. Eikä se aurinko nyt ees kunnolla laske. Ehkä vaan kolmeen ja sitten menee sekaisin.


Tuomio:

Näin ulkopaikkakunnalta saapuneina päiväkävijöinä olimme erittäin positiivisesti yllättyneitä vestivaaleista ja paikan vibraattisen hyvästä fiiliksestä! Meno oli kaikin puolin lupsakkaa, kenelläkään ei ollut känkkäränkkä ja isona plussana ihan myyjiäkin ajatellen oli paikkakunnalta löytyvä sähkö ja sen tuomat nykyaikaiset mukavuudet.

Lämmin suositus!

Mutta niille jotka janoatte vanhaa aikaa ennen kirjoitettua kieltä, en suosittele.

Enkä suosittele myöskään typerille tyypeille, ette mee pilaamaan paikan fiilistä!!

Muut voitte mennä.

#lovemuikkarit18

Kaskipoika. Nihtilahti 20-21.5.18

Retkeilyä Suovu-Palosella, testissä nukkuminen Ticket to the Moon – riippumatossa ja änkyröintiä toisen päivän taipaleella.


Piti päästä pitkästä aikaa ulos, retkelle, pöpelikköön! Kävin shoppailemassa xxl:stä riippumaton, tarpin ja hyttysverkon. Yhteensä 105e. Plus vielä Partioaitasta piti hakea köydet riippumattoa varten, 14,90e, joten 120e vilahti tililtä kiertoon. Niin ja tietysti ruoat mukaan:

  • Läppäpizza
  • 4 omenaa
  • Murukahvia
  • 2 pähkinäpussia
  • Grillimakkarapaketti
  • Nakkipaketti (makso 1e ja maistu pölyltä)
  • Pekonia
  • 2 kananmunaa
  • Säilykepurkissa lammasta
  • Melkein lopussa oleva pussillinen makaronia
  • 2 kpl riisikakkua
  • 1 kpl pyöreä reissari
  • 1 kpl Sannan leipoma sämpylä
  • 3l juomavettä

Rinkkaan pakkasin hätäpäissäni seuraavat tarvikkeet:

  • Vaihtokalsarit ja sukat
  • Pitkähihainen aluspaita ja metsäilevään fiilikseen sopiva kauluspaita (tiesittekö, oravat ovat armottomia vaatekriitikoita)
  • Pitkät päällypöksyt
  • Kevyt huppari
  • Retkipyyhe
  • Lentoyhtiöltä pöllitty viltti
  • Mahan kohdalta kirraava sininen höntylätakki
  • Retkikirves
  • Trangia (taitaa olla aikoinaan käydyn eräopaskoulun omaisuutta..)
  • Makuupussi
  • Otsa- ja taskulamppu
  • Puukko
  • Tulitikkuja
  • Kartta ja kompassi
  • Kuksa
  • Kiikarit
  • Kynä ja paperia
  • Sandaalit
  • Järkkäri ja jalusta
  • Kännykälle varavirta

Kyseessä siis yhden tai mahdollisesti kahden yön retki. Kohteeksi valikoitu Suovu-Palosen ulkoilureitti ja sieltä vielä vähän tarkemmin kalibroituna Nihtilahti. Pari kaveria lähti autolla nakkaamaan mut sinne ja hengailivat myös itse iltakaakaon ajan riippumatoissa.

Kohteessa:

Riippumatto oli simppeli laittaa paikoilleen, köydet puun ympäri ja sopiva kireys riippikseen ja avot! Aluksi vähän epäilin koko homman mukavutta, kun aikaisemmat kokemukset riippuilusta on sellaisen Uuno Turhapuron paidasta tehdyn maton varassa. Eihän siinä penskana pysynyt mitenkään kyydissä ja paikallaan olo ei ollut mahdollisuus. Mutta menolippu kuuhun vaikutti ensi-istumalta oikein hyvin keinuvalta tapaukselta.

20180520_205227
Riippumattojen paikat mietittiin porukassa tarkkaan, ihan kuvia varten.

Kaverit vähän vinkkaili alkuun, että yöllä saattaa vilu tulla maton alta. Äh, onhan mulla makuupussi mukana ja ei se lämpötila yöllä paljoa laske, enintään johonkin +7. Jättää vielä pöksyt ja paidan päälle, niin kyllä sitä sillä pitäs pärjätä.

Frendien häivyttyä paikalta ajattelin tiedustella lähialueen maastoa tarkemmin ja otin mukaan järkkärin jalustoineen. Kartasta kattelin, että siinä lähellä on joku puron tapainen tai jopa pieni runsaammin virtaava kohde, Käänniänlahden ja Ruhtoman yhdistämä vesitie.

Hipsin hissukseen iltahämärän laskeutuessa kohti valittua paikkaa ja kuulostelin melusaasteetonta hiljaisuutta. Tarkistin vielä, että kännykkä on varmasti lentotilassa ja järkkärissä virtaa.

Aurinko oli jo aikaa sitten laskenut, joten mietin, että nyt voisi olla hyvä sauma opetella kuvaamaan pitkällä valotusajalla virtaavaa vettä. Tässä en siitä sen tarkemmin, mutta täältä löytyy erikseen bloggailuja valokuvaukseen, jos amatöörin toilailut sen suhteen kiinnostaa —> Valokuvaus.

nriver
Kello 00:30 ja hiljaisuus 🙂

Töllisteltyäni virtaava vettä tarpeekseni kävin tsekkaamassa myös miltä näyttää Ruhtoman lammikko (mistä lie nimensä saanut, onko ketään tietäjiä lukemassa?). Pysähdyin ihan veden rajaan suopursujen keskelle ja istahdin paikoilleni fiilistelemään.

LÄISKIS!!!! Mitä?! LÄISKIS!!!

Hitto, tuolla sadan metrin päässä uiskentelee pari majavaa. Saiskohan niistä kuvan? Räpläsin kameran asetukset kohdilleen, asettelin jalustan mättääseen ja intoilin jo valmiiksi mun luontokuvaajan ammattimaisesta urasta. Nostin katseen ja tiirailin minne ne hävis.

LÄISKIS MORO!!!! Kaveri oli uinut metrin päähän ja päätti säikyttää tunkeilijan ihan kunnolla. Majava jäi siihen paikoilleen ja sen punahehkuisen tuijotuksen alla nostin kädet ylös ja lupasin poistua paikalta. Mietin, että ehkä yhden kuvan uskallan ottaa, mutta tyyppi luki mun ajatukset ja paljasti metrin mittaiset torahampaat samalla kun sen sieraimista tuprutti rikin katkuista savua. Okei okei, mennään pois..

Ihana luonto.

Palasin hieman traumatisoituneena takaisin leiriin ja asettelin riippumatton nukkumista vaille valmiiksi.

Tickettothemoon

Vartin köllöttelyn jälkeen kylmyys kutitteli selkää eikä asennon vaihtaminen auttanut asiaa. Perhana. Kyllä tähän tottuu, ajattelin ja puristin silmät tiukemmin umpeen. Nyt tässä maataan ja nukutaan, vaikka väkisin. Ainakin siihen auringonnousuun asti.

Onneksi aurinko aloitti nousemisensa heti kolmen jälkeen, joten selvisin parin tunnin hytkymisellä ja kitkuttelulla. Ihan vinkkinä seuraavalle reissulle, ota joku huopa riippumattoon tai osta vaikka tällänen DD Hammocks Underblanket siihen alle. Mutta oot kyllä vähän nössö, täytyy myöntää.

Kävin lämpimikseni kuvaamassa epäonnistuneesti auringonnousun, tein tulet laavun eteen ja vedin siihen pitkäkseni. Ja kuinka ihanaa onkaan koittaa nukahtaa yliaktiivisen kuikan teiniangstiseen huutoon.

img_20180521_160342_068
Kuva on kauniimpi kuin minä.

Ihana luonto.

Kohteesta pois

Hyvin nukutun yön jälkeen aamupalaksi pekonia, kahvia ja munaa. Hetki odottelua, vessaan ja sitäpä on mies valmis päivän koitoksiin.

 

clone tag: -9156783627733063637
Pekonit veistelin käsin kiinni otetusta vesipuhvelista.

Ekana etappina Ryönänkoski ja pieni tauko paikalla. Söin pari omenaa ja lueskelin paikan infotaulut. Alueella on mielenkiintoinen historia ja infon mukaan siellä on ollut hyvinkin kukoistavaa sahatoimintaa. Sieltä löytyi aikoinaan kansakoulu, lotjaveistämö, tiilitehdas ja mylly. Paikka kuitenkin hiljeni totaalisesti syrjäisen sijaintinsa takia 1880-luvulla.

20180521_121849
Täällä jossain on 1800-luvun koulukiusattuja uitettu pää vedessä.

Ryönänkosken jälkeen tuli ensimmäiset rakot jalkoihin. Myös hiljalleen heräävä väsyänkeröinti koputteli olkapäätä.

”Onko pakko kävellä jos ei halua!? Vieläkö on pitkä matka?! Miks meijän pitää täällä olla, mä haluan kotiin?!? En enää ikinä tuu sun mukaan, oot ihan ällöpää!!”

Vesikin oli lopussa. Mutta onneks reitin varrelta löyty lähde.

kuksal
Lähteen haltija suuttui kun mulla ei ollut uhrilahjaa, eksyin merkityltä reitiltä.  

Raikasta vettä, kameran kanssa teutarointia ja taas jaksoi seuraavalle stopille. Aikomuksena oli pysähtyä Lammasjärvellä, ruokailla ja huilia hetki riippumatossa. Niin myös tein.

Riippumatossa loikoillessa ja nakkimakarooni sössöä sulatellessa tuli mieleen, että mitenköhän ne bussit ajaa tuon ison tien varresta kohti Kuopiota? Äh, kyllä niitä varmaan menee iltaan asti, eihän siitä infopisteeltä ole kuin joku 20km keskustaan, täähän on melkein siis lähiöaluetta. Keittelin siinä rauhassa vielä kahvit ja lähdin sitten nököttelemään kohti päätöstä.

20180521_111315
Erämiehen polkuja!!

Tupsahdin klo 16.30 isolle tielle ja tsekkasin googlesta millon seuraava bussi menee. Ööö, seuraava lähtee aamulla klo 06.30 ja edellinen on mennyt puolisen tuntia sitten. Okei. Mitäs google sanoo jos kävelen tästä kotiin? 22km ja 7 tuntia. Aha. Okei.

Eihän siinä.

Kävellään.

No onneks Ilpo kävi hakemassa mut pari kilometriä ennen Pitkälahden absia. Olin laittanut päivityksen faceen:

”Mä oon ihan yksin, kukaan ei kaipaa mua. Mun jalat on poikki ja selkä paikoiltaan. Mutta voin kyllä kävellä ihan ite kotiin. Ei tartte auttaa.”

I LOVE TREKKING!!!

Tv: Kaskipoika

Kaskipoika. Kuopio, Puijonnokka

 

Kuopion Puijo on kyllä mahtavaa aluetta ulkoilla ja hilppastella. Talvella siellä saa helposti osansa laturaivosta jos ei omista suksia ja yksi kesä olin jäädä metsän peittoon, eksyin perkele.

Mutta siellä on siis aivan upeat latu/lenkkeilypolut ja parhaillaan maisemat ovat todella hulppeat. Maasto on suurelta osin helppokulkuista ja polut oikein viettelevät lenkkarit mukaansa. Ja on joku sinne joitain voimisteluvitkuttimiakin kasaillut.

Ehkä parhaat fiiikset saa kun lähtee hölkkäilemään alueen eteläisestä päästä metsään, pesiskentän kohdalta, ja hiimailee hiki purskuten pohjoisen pään laavulle, Puijonnokalle. Siellä sitä sielu ja kroppa lepää. On maisemaa ja oivaa tulipaikkaa.

Minä menin sinne tänään autolla. Hiki tuli kun kannoin puita tulipaikalle ja oli niin perhanan juili viima vielä. Niin ja mä olin siis töissä. Viidellekymmenelle hengelle piti vääntää lohikeittoa ja kahvia.

keittiö

Asiakkaiden ikähaarukka oli melkoisen loppuvoittoista ja voin rehellisesti sanoa, että oli pitkään aikaan paras tarjoilukokemus. Olin valmistanut kahta erilaista soppaa, oli gluteenitonta leipää, lihatonta voita, hengetöntä ilmaa, kotimaista ananasta ja vegaanista savua. Mutta arvaatteko? Kaikki otti rasvaisen kermaista lohikeittoa, ruisleipää voilla ja kiroillen keitettyä nokipannukahvia. Ja halusivat kaikkea vielä lisää. Ei inisty mistään vaan napakan asiallisesti kiitettiin lopussa ja toivotettiin hyvät loppuelämät.

Minä tykkäsin. Paljon. Kiitos ja kumarrus heille.

Ps. Mulla oli muuten oma kirves mukana. Vähän aluksi hävetti ottaa siitä kuva, mutta kun kirves on erittäin hyvä käyttää, niin miksipäs ei. Ukkikin ajoi ylpeästi elämänsä loppuun asti Ladalla. Kiillotti ja puunasi sen aina sunnuntaisin. Mummi pakotti.

kirves

Kaskipoika. Koli

Pitkästä aikaa, retkelle!! Koko kesän oon vinkunu naiselle, että mennään metsään, mennään metsään!! Telttailemaan ja mönkimään! Ja jes, vihdoin sinne päästiin 🙂

Tällä kertaa haluttiin olla kermaperseitä ja parin päivän patikoinnin sijaan päätettin tehdä muutamia pikkupistoja pöpelikköön. Kohteeksi valittiin Kolin alue ja sieltä muutamia helppoja parin tunnin retkiä.

Ekan iltapäivän ja illan kohteeksi valikoitui Pirunkirkko ja Ennallistajan polku.

PIRUNKIRKKO

Pysäköitiin auto Pirunkirkon lähellä olevalle p-paikalle ja kömmittiin käymään luolassa. Ahasta, kosteeta ja nihkeää. Siistiä! Paikasta huokuu omaa taikaansa, enkä yhtään ihmettele miksi sen kerrotaan olleen noitien suosima mesta. Tunnetuin paikalla toiminut noita oli Ukko Kinolainen. Muita paikalla käyneitä Kinolaisen kolleegoja olivat Vaara-Jaska Eronen ja Höljäkän noita-Eskelinen. Luola toimi heille voimapaikkana, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Mutta noiden heppujen kerrotaan olleen sen verran voimallisia, että olisivat herätelleet vainajia kirkkomaasta, saaneet lähteitä kiehumaan ja osanneet komentaa tuulta. Ihan käyttökelpoisia taitoja?

Luolan viimeisen osion seinässä pitäisi olla Eero Järnefeltin kirjoittamat terveiset:

”Yksi salaisuus, yks henki, yks onni kumpaisenki, on kirkko tämä, sen pyhyyttä muistelemma aina.”

Eero ja Fanny 1893

Meidän silmiin tuo teksti ei osunut, mutta kyllä sen siellä pitäisi olla. Mielenkiintoista on tuo Fanny, kuka hän oikein oli?

pirunkirkko
Pirunkirkko. Voimapaikka!

ENNALLISTAJAN POLKU

Pirunkirkon jälkeen suunnattiin hiekkatien toiselle puolen, Ennallistajan polulle. Reitillä on opasteita, joissa kerrotaan perinneympäristöjen ennallistamismenetelmistä havaintokohtein.

Reitti on suhteellisen helppoa kulkea, mahankin kanssa. Polun varrella on useampaa luontotyyppiä ja välillä tuntui kuin olisi ollut jossain eri maailmassa (tai sitten se oli vain paniikkihäiriötä). Lehtoa, kuusikkoa, löhnökkiä, vellyä, vanhaa laidunta, töperikköä ja maisemakalliokkoa.

sannakoli
Jauhovaaran päällä. Heräjärvi ja pylly.
Ennallistajan
Ennallistajan polun loppupäässä oleva Ala-Murhin autiotila
alamurhi
Ala-Murhin vanha savusauna.

RYKINIEMI

Raskaan taivalluksen jälkeen pääsimme takaisin autolle ja hurautimme yöpaikalle, Rykiniemeen.

rykiniemi
Rykiniemen hiekkaa, joka menee joka paikkaan

Luonnon hiekkaranta ja tyyni Pielinen! Ihanaa! Paitsi, että siellä oli muitakin. Isoine telttoineen ja pälyilevine katseineen. Päätettiin tiedustella maastoa hieman sivusta ja onneksemme löydettiinkin meille kiva ja pieni idyllinen soppi.

Pykättiin teltta pystyyn, haettiin polttopuita ja laitettiin trangian paistopannulle pihvit tirisemään 🙂

sannanuotio
Yötä ja kylmyyttä odotellessa
nuotio
Tuli on hyvä keksintö

Niin, mitä se luonnorauha siis oikein on? Perhana. Aamuyöstä kello 02.59 Rykinimen rannalla yks hemmetin rantasipi tulee huutamaan ihan siihen korvan juureen ja käyttää vielä jotain megafööniä, jotta varmasti kuuluu siksatus herkän unen läpi.  Sipin jälkeen 04.11 nuorilla kuikkagangstoilla tuntui olevan sunnareitten jälkeiset jatkot rantakiven ympärillä ja ihan kauhee örvellys päällä. Ei tainnu iltamista jätkille irrota reittä ei..

Noh, sitten sainkin jo puol viis unesta taas kiinni. Mutta en pitkäksi aikaa. Pielisen järvihirviö aloitti aamujumppansa 05.58. Kauheeta lätiköintiä ja pärskimistä! Kaakatusta, mekkalointia ja kuhnuamista. Oli ihan pakko nousta ylös, avata teltan ovi ja laittaa rillit naamalle. Siellähän olikin sinikko ja rantahauki nyrkkeilemässä. Mäiskivät toisiaan, ottivat mittaa rantojen herruudesta.

Menin takaisin nukkumaan. Kunnes oli pakko nousta. Onneksi oli hyvää aamupalaa.

aamupala
Tää toimi hyvin, trangian pannun päälle makkaranpaistopussi, eikä tartte rasvaa. Ei pala pekonit kiinni 🙂
trangia
Kahviveden halusin keittää trangialla. Ja toi pikamurukhavi on ihan skeidaa.

Aamumätön ja kiireettömyyden jälkeen pakkailtiin kamppeet kasaan ja lähdettiin kohti Kolin luontokeskusta. Kakkahätä. Posliinipytty on tälle eräjormalle lähes välttämättömyys. Kaasu pohjaan ja pois tieltä risut ja männynkävyt!!

Keskuksen lähi-alueilta en napsinut kuvia oikeastaan yhtään. Sehän saattaa maisema vielä kulua kun niin moni räpeltää kameroita ja kännyköitä Ukko-Kolin laella. Päätin olla luonnonsuojelija, enkä ottanut fotoja (yhden vain ja sekin epäonnistui).

Olimme lähellä retkemme päätöstä. Ihanan rauhallinen kerrostalokämppämme odotti jo meitä, syntisen pehmeän sängyn ja tyynyjen kera. Takaisin autoon ja kotiin.

Mulla on vieläkin hartiat, niska ja elämä jumissa tuon yhden yön takia. Enkä malta odottaa seuraavaa reissua!!

Yei!!

RETKEN PITUUS:

Pari kilsaa. Aika vähän käveltiin. Auto on melko jees.

MUITA IHMISIÄ REITILLÄ:

Hemmetisti. Ainakin miljoona.

TESTISSÄ OLEET VARUSTEET:

Pari vuotta vanha murukahvi 

  • + Nopeuttaa mahan toimintaa
  • + Ei pysty juomaan kerralla paljoa
  • – Hemmetin pahaa

Kiuasmakkarapussi

  • + Voi taitella helposti paistoalustan päälle
  • + Ei tarvitse paistamiseen rasvoja
  • + Kevyt, ja siitä saa näppärästi foliohatun
  • – En kyllä keksi

 

Brassailuknoppitietoa:

  1. Kolin aikaisempi nimi on Mustarinta tai Mustarintanen.
  2. Jos hyppäät Paha-Kolin jyrkänteeltä alas, etkä kuole, olet syytön.