Valokuvaus. Merkitys.

Minkä takia valokuvaan? Mistä tuli se eka kipinä, vai tuliko sitä ollenkaan?

Palataan vuoteen 1994. Mä olin sillon 13v ja pienen jäbän hormoonit pisteli alavatsassa eikä likat enää olleetkaan niin ällöjä ja täynnä tyttöbakteereja. Mutta mä olin hemmetin ujo, vajosin pulpetin alle jos joku friidu satto vahingossa mua katsomaan. Ja mä aattelin, ettei kukaan edes ollut bakteerien levityksen suhteen muhun kiinnostunut, eikä varmasti tulisi ikinä olemaankaan.

Mua ärsytti ja mun sisällä pakotti. Piti siis tehä jotain, ja se jotain oli sillon bändi ja kitara. Kitaraa kun oppisin soittamaan, niin muikkelit lakois jo pelkän nimen kuullessaan ja keikoille pääsy pakottas mua olemaan rohkeempi. Eli kitaran soittamisen ensimmäinen selkeä ja puhdas motiivi oli päästä tutkimaan mitä likkojen hameiden alla piili. Kova työ tuotti tulosta, mutta motiivi soittamisen suhteen oli jo siinä vaiheessa vaihtunut. Kitaran kanssa hengailu oli hemmetin siistiä puuhaa ja tytöt oli vain kiva sivutuote. Skitta kulki mukana vessaan, välitunneilla oltiin soittoluokassa ja perjantaisin imettiin kiljua treenikämpillä. Musiikki oli aina mukana.

Nyt about 25 vuotta myöhemmin huomaan, että kameran kanssa mennään melkein samoilla poluilla. Oon jo joitakin vuosia miettinyt, että oispa siistiä tehdä osa elannosta muutenkin kuin ”perusduunilla”. Eli harrastuksen kautta sais rahaa. Päätin opetella käyttämään järkkäriä ja vetää parit miljardit valokuvilla ja videoilla. Simple as that. Niinpä viime vuonna ”varastin” naisen järkkärin ja aloin opettelemaan sen käyttöä. Melko puhtaasti motiivina oppia kuvaamaan hienoja fotoja ja saada sitä kautta rahaa. Ei mua kiinnostanut valokuvaus taiteena tai oman ilmaisun välineenä. Ja jos haluaa tienata, niin pitää olla Peter Mäckinnon tai Brandon Woffeli.. Eikä ne varmaan ole sitä vuotta enempää kameran kanssa leikkineet.

Imin infoa videoista, luin blogeja, katoin pari kurssia Skillsharella ja kannoin Nikonia joka paikkaan. Sitten aloin ihmettelemään kuvankäsittelyä ja miten tämän hetken trendikkäimmät instakuvaajat editoi tuotoksiaan.

Ja teen noita kaikkia asioita edelleen. Kamera on melkein aina mukana, youtube/insta kovassa käytössä ja kuvien editointia harjoittelen päivittäin. Ja kyllä siellä edelleen osana tekemiseen motivoi perkeleen hienojen kuvien ottaminen ja mahdollisuus tehdä kuvaamisella jossain vaiheessa rahaa. Mutta jostain sinne väliin on hiipinyt pieni kipinä itse tekemiseen ilman sitä lopputuloksen kliimaksia. Tiedättekö, niitä hiljaisia sivukevytorgasmeja kun perse jäätyy lumihangessa ja kameran suljin rapsahtaa.

Mutta en silti osaa vielä sanoa mikä merkitys minulle on kuvata. Haluanko tehdä kuvillani tarinaa, dokumenttia, kuvata luontoa, ihmisiä, ihoa vai hurahdanko jossain vaiheessa taiteellisempaan suuntaan. En tiedä. Mutta sen tiedän, että tässä menee varmaan se loppuelämä jos vain jaksan kiinnostusta ruokkia.


Aiheeseen liittyen inspiksen lähteenä on viime viikosta asti ollut kirja!

Seppo Saves – Valokuvaaja haastatteluja .

Kirjassa Seppo käy haastattelemassa tunnettuja Suomalaisia valokuvaajia ja esittelee joitakin heidän valokuviaan. Ja myönnän rehellisesti, ainut jonka nimen kirjasta tunnistin, oli Hannes Heikura. Muista, mukaan lukien Seppo, en ollut ikinä kuullutkaan. Mä oon kyllä ihan kunnon noobie 😀

Kirja avas valokuvauksesta mun silmille täysin uuden maailman kaiken tuon instan ja showroomin pikselihössötysten lisäksi. Ja mikä raikas tuulahdus tuo olikaan! Nyt mua oikein kihelmöi kun tiedän 14 mulle uutta kuvaajaa joiden töitä pääsen tutkimaan ja joiden kuvat eroavat hyvin suuresti siitä valojen virrasta millä olen antanut itseäni päivittäin kyllästää. Siistiä!


  • Shutterstock: 3.73$
  • Mostphotos: 0€

Tänään. Mitä haluan ja paljon se maksaa?

Eilen yöllä kun en saanut oikein unta, niin funtsin mitä kaikkea maallista mun mieleni halajaa. Siis asioita, joita voi mitata tässä maailmantilassa kylmästi rahalla. Tavaroita, velkaa pois, hetkellistä mielenrauhaa ennen kun haluaa lisää..

Tiedättekö, on mennyt yllättävän pitkään, että olen saanut annettua itselleni luvan haaveilla maallisesta mammonasta tuntematta sen ihmeemmin siitä syyllisyyttä! Mistä sellanen syyllisyyden fiilis oikein edes tulee? Ja miksi?

No samapa tuo, ei jähä tuohon kiinni, listataan nyt ne härpäkkeet läpi!

Kamera ja linssit:

Kameralle ja linsseille varusteet:

Tietsikka videoita ja kuvia varten:

Kesämökki uusiksi: about 35000€

Haluan myös mun velat pois:

  • Opintolaina 12000€
  • Visa 2800€
  • Muut 4000€
  • Yhteensä: 18800€

Kaikki yhteensä: 72714.9€

Hmm, no niin, tuohan on vaan jonkun Sipilän parin kuukauden palkka. Pikku juttu. Katotaas sitten paljon mä tienaan tällä hetkellä ja mitä kiinteitä kuluja mulla on kuussa ja miten pitkään tuon rahan hankintaan sitä kautta menis.

Tulot:

  • Palkka about 1100/kk, vaihtelee kaikesta 0-3500€ välillä.
  • Ei muuta tällä hetkellä ja tuo palkkakin on hyvin epävarma. Mitään tukia en saa.

Menot:

  • Vuokra, sähkö, auto, ruoka yms 760€/kk
  • Puhelin, laitteet, opintolaina, visa 290€/kk
  • Yhteensä: 1050€

Erotus siis on n. +50€ ja se tarkottaa sitä etten kuluta esim vaatteisiin, bisseen, lääkäriin tai muihin yllättäviin kuluihin. Siistiä 😀 Eli jos toi 50€ oikeasti jäis käyttämättä, niin aikaa tuohon tavoitteeseen menis vähän päälle 121 vuotta!! Tunteeko joku jonkun kivan vampyyrin ja saisko sellasta hetkeksi lainaan?

Mutta elämä tulee kuitenkin eteen melkein joka kuukausi. Joten toi 50€ ei ole oikeasti käytettävissä. Aikaa menee siis ikuisuus ja mä oon kohta 40v. Mut toi vampyyri vois olla silti aika jees. Jos jäisin tähän ikään, niin en ikinä ois päivääkän yli 40v!! Mutta mutta, eläkeikä kyllä karkais ihan käsistä..


Mitä siis pitäisi tehdä?

Jos haluaisin säästää tuon rahan vuodessa, se tarkoittaisi kuukaudessa 6059.60€ laittamista sivuun. Kahteen vuoteen 3030€/kk, kolmeen vuoteen 2019€/kk, neljään vuoteen 1515€/kk.

Ihmetellään tuota neljän vuoden settiä. Säästöön 1515€/kk. Menot per kuukaus on siis 1050 + elämä, eli about 1300€. Noi tekee yht 2815€/kk. Pyöristetään 3000€/kk. Vaihtoehtoja:

  • Duuni mistä saa bruttona n. 5000€/kk (palkasta laskettu veroja yms 39%).
  • Pankilta, naapurilta tai mafialta velkaa koko summan edestä. Loppuelämä kusessa
  • Lotto, melko epävarmaa, mutta you never know
  • Vitun hyvä liikeidea. Koko ajan tekemässä, saattaa vaan mennä pidempään kuin tuo neljä vuotta saada sitä kautta kyhnyä
  • Vaimo parempiin hankkeisiin! Kannatan 😀
  • Vampyyrisetti varmaan toimis, yleensähän ne on leffoissa rikkaita. Ellei niistä tule veriholisteja. Tai joku katko päätä. Tai tunge puukepukkaa sydämeen. Tai ammu hopeaydintykkiaseella. Perhana rasistit.

Tai sitten otetaan paloina tuo setti. Velat nyt pyörii omaa elämää, ei huolta niistä. Laitetaan hankintaan eka sellaisia asioita, jotka voi myös generoida rahaa! Viilataan samalla niiden speksejä.

Kamerasetti Nikon Z6 + Z Nikkor 24-70mm F/4 S + FTZ-adapteri: 3099€

Joku nykyistä parempi tietsikka vääntämään videoo/kuvaa: 2000€

Tuossa(kin) on jo ihan jees tavoite. Eli 5099€ nyt alkuun. Hyvä. Sillä mennään!!!

Seuraavassa postauksessa vois ihmetellä miten tuon rahan sais raavittua kasaan tämän vuoden aikana. Velkarahan ottaminen on aika nounou, mutta niitäkin on olemassa erilaisia ja aina pitää olla avoin eri ehdotuksille. Ja eihän aina kaikkeen rahaakaan tartte..

See you!

Valokuvaus. Tahko ja oma tyyli.

Joskus on otettava riski ja herätettävä nukkuva nainen vähän aikaisemmin aamulla. Sannalla oli sunnuntai vapaa ja mä päätin raahata hänet Tahkolle lumikenkäilemään.

Aamuvouhkailun jälkeen saatiin kamat kasaan ja lähdettiin ajamaan kohti Tahkoa. Mulla oli visiona saada näpsittyä kuvia vuoren päältä kun aurinko nousee. Muuten hyvä, mutta se pallo oli noussu jo tunti sitten..

Mut ei se mitään, keli oli kiva ja lumikengät jalassa oli ihanan hikistä tarpoa!

Reippaan kolmen tunnin mönkimisen jälkeen oltiin takas autolla ja pääs kotiin ekuvien kimppuun. Päätin ottaa editointiin jotain uutta mukaan. Värit.

Tahkon takaa. Kelkkareitin varrelta.
Länsirinteet hetki ennen lumisateen saapumista
Vastavaloon ja väriä kehiin 😀

Mulla hakee oma tyyli vielä uomiaan, värejä vaiko ei? Luontoa, potretteja, makroa vai alieneita? Ei hajuakaan. Enkä tiedä mihin se menee, jos menee minnekään 😀 Mutta kivaa tämä on! Välillä silti meinaa antaa oman mielen jarruttaa hommia tyyliin:

”Et sä noin voi tehdä, mitä ne muut ajattelee? Jos sä äsken tykkäsit kuvata tuotekuvia, miten sä nyt sitten luontoa? Koita nyt pysyä jossain ruodussa, muuten kukaan ei tykkää! Me kotiin. Oot läski.”

Äh, v..akos tuosta, jos ei tee, ei yleensä pääse etenemään! Ja kerta vielä en ole täysin omaa stailia löytänyt, niin sitä pitää etsiä 🙂

Tässä ei ollu vielä hiki, pysty stoppaamaan hetkeksi!
Huipulla oli tuulista, töhneröistä ja kylmä.

Se on välillä pelottavaa lähtee tekemään jotain uutta. Ihminen on rakentunut suurelta osin niin, että se koittaa ohjata itseään tutun ja turvallisen pariin. Pleikkari ja bisse. Perusduuni ja volvo. Eikä niissäkään mitään pahaa ole. Itteä välillä vaan ärsyttää se miten helposti mukavuudet vie voiton ja jämähtyneisyys liimautuu iholle.

Oot sä jämähtänyt? No kuka nyt tuollaista myöntäis?


Tällä kertaa inspiksen ja intoilun lähteenä on tää häiskä: @milesofcolour Kaveri on kuvannut kolmisen vuotta ja opetellut homman melkein nollasta. Ja tekee aika mageeta settiä!!

Plus muistaakseni luin jostain postauksesta tyypin tarinan. Oli ollu ihan tyhjän päällä ja sit piti vaan keksiä, että mitä hemmettiä sitä tekis? Kamera käteen ja uuden elämän alkuun! Siistiä!!

Uskaltakaa tehdä!!

Tänään. Mihin sitä rahaa?

Yhä enemmän ja enemmän tulee mietittyä sitä, että mitä oikeasti haluaa tehdä. Nuorempana mentiin ihan fiiliksen mukaan ja ei paljoa tullu mietittyä seuraavaa hetkeä pidemmälle. Eikä silloin oikeastaan edes ajatellut mitä sitä oikeasti haluaisi elämällään tehdä.

Nyt jopa vähän ahistaa, kun on havahtunut tähän tilaan missä ymmärtää, että elämässä vois halutakin jotain muuta kuin ajelehtimista tilanteesta toiseen. Mutta mitä hemmettiä se ois? Mikä ois se juttu mikä sais mut aamulla ylös, mikä pistäs mut hymyilemään ja mikä tekis mut ihan hemmetin rikkaaks!! Siis sellaseks ökyrikkaaks jolla on huvila marsissa ja sauna plutossa.

No joo, ehkä ei ihan noin. Sauna plutossa ois aika kaukana. Eikä kukaan oo vielä selvittänyt pitääkö marsin huvilalle olla erikseen likaveden imeytyskenttä tai onko joku Kuopiolainen kaupunginpäättäjä ylipäätään kieltämässä sellaisen hirsitornitalon rakentamista ”kun se ei sovi paikalliseen kulttuurimaisemaan ja mulla on huono elämä.. v**u.” Jos perhana muutan joskus sinne, niin en kutsu Kuopion änkyröitä sinne kylään. Pyydän Vieremän metropolin päällikön kahville ja pullalle. Ja ehkä saunaan.

Mutta rahaa sais tulla. Sillä kun nykymaailmassa mahdollistetaan monia asioita. Mutta mitä asioita se mahdollistais mun elämässä ja pystyskö niitä kuitenkin tehdä ilman rikkauksia?

Valokuvaus:

Mulla on tällä hetkellä käytössä vaimon järkkäri ja siihen muutama ihan jees linssi. Kamera on Nikon D3200, jolla olen päässyt todella hyvin alkuun ja joka on mahdollistanut opettelun valokuvauksen saralla.

Mihin sitten tarvitsen rahaa? No uusiin kameroihin, objektiiveihin, jalustoihin, muistikortteihin, reppuihin, näyttöihin, läppäreihin, tabletteihin, linssisuojuksiin, pariin kantajaan ja sitten vielä massit siihen, että pääsee kuvaamaan NegaNega saarelle miesneitsyiden uhraamista amazonittarille (huomasitteko, ei ollut naisneitsyitä, meikä on ihan sisällä tasa-arvossa!!)(Vai oonko, eikös niitä pitäs olla sillon molempia puolia ja vielä pari erisukupuolista ja ainakin yks sukupuoleton plus muutama entinen naapuri).

Arvioitu budjetti: 20 miljoonaa euroa.

Kirjoittaminen:

Mulla on tällä hetkellä käytössä lyijykynä, muutama vihko, läppäri, kännykkä ja olematon muisti.

Mihin sitten tarvitsen rahaa? No, jos valokuvaukseen meni jo toi 20milj, ja mut meinattiin uhrata NegaNegalla, niin yksityisterapiakin on jo aika kallista. Mulla oli yks läppäri reissussa mukana ja se meni rikki kun alkuasukas etti sieltä jumalaa. Lyijykynän annoin uhripäällikölle pantiksi siitä, että ”tulen” vielä takaisin, käyn vaan hakemassa gopron jotta saan kunnon timelapsit uhrautumisesta. Sitten piti lahjoa paikallinen känninen lentäjä parilla tonnilla ja yhdellä jallulla jotta pääsisin saarelta pois. Lentokone kuitenkin tippu PosiPosi saarelle ja sen heimopäällikkö halus 25 miljoonaa euroa ettei kerro sen veljelle NegaNegassa missä oon.

Arvioitu budjetti: 25 miljoonaa euroa.

Pleikalla pelaaminen:

Mulla on tällä hetkellä käytössä pleikka 4, se eka versio. Yksi ohjain, neljä peliä ja viikko sitten hankittu triali psgold jäsenyydestä.

Mihin sitten tarvitsen rahaa? No, trial päättyy ihan just ja Fallout74 ukkeli on vasta tasolla 16 ja mun perustama lihapakkaamo pitää korjata.

Arvioitu budjetti: 60e + pari pussia pähkinöitä pelisessioiden ajaksi.


Lopputulos:

Mun pitää olla ökyrikas. Vaimo ei hyväksy pelkästään pleikalla pelaamista.

Valokuvaus. Mitä ja millä kuvata?

Keltanokka valokuvauksessa ja elämässä pohtii rungon vaihtamista uudempaan ja päätyy olemaan kysymättä apua eri foorumeilta 😀


Usemmassa valokuvaukseen liittyvässä someryhmässä, foorumissa tai vaikkapa lehdessä neuvotaan aloittelijoita pysymään ns. entrylevel järkkäreissä ja opettelemaan ensiksi kuvaamaan ja sitten vasta, jos taidot karttuvat/ammatti vaatii voi alkaa harkitsemaan hankkivansa ominaisuuksiltaan paremman kameran. Ja aina ennen sitä pitää muistaa sijoittaa erilaisiin linsseihin ja osata päättää kuvaatko aina kropilla vai vaihdatko joskus täyskennoon. Mutta jos nyt sitten olet kuitenkin väkisin vaihtamassa runkoa uudempaan malliin, niin se pitää osata perustella tarpeeksi hyvin, jotta vaihto voidaan ”piireissä” hyväksyä.

Sitten jos olet saanut hyväksynnän uuden rungon hankkimiseen (luultavasti valehtemalla), niin täytyy osata vastata seuraavaan kysymykseen: Mitä ajattelit kuvata? No niin, jos siis olet aloittelija, et ehkä ole vielä löytänyt sitä ”sun juttua” ja alat sitten latelemaan hätävalheita kommenttiboxeihin: ”Joo, kyllä mä varmaan niitä oravia ja naimisiin menoja kuvaan. Sellaisen rungon haluan mihin ne saadaan mahtumaan! Niin ja joo, kyllä sinne pitää myös mahtua pari kuvaa marsista ja ruokalautasesta.”

Tässä vaiheessa sinulle linkataan muutama sivu missä voit verrata eri kameroiden ominaisuuksia oravia/vaimoja kuvatessa ja yksi tai kaksi kommentoijaa sanoo oravien/vaimojen olevan jo auttamattomasti out. Joku laittaa itse ottamansa kuvan naapurin takapihan kuusesta ja sanoo edelleen pärjäävänsä tuohitossuilla ja pelkällä silavalla koko talven. Muutama kaveri alkaa vouhottamaan jostain peilittömästä maailmasta ja yks ihmettelee onko se täysin laillista kuvata naapurin puita. Joku kommentoi vielä vähän takavasemmalta ja kertoo monta kameraa ja linssiä hän kantaa aina peräkärryssään mukana ruokakauppaan.

Noin 178 kommentin seasta löytyy lopulta yksi suht apua tuova vastaus: Tämä malli x sopii sinun tarpeisiisi näistä muista vaihtoehdoista parhaiten. Suosittelen myös tätä ja tätä linssiä settiin kaveriksi, niin avot! Siinäpä sulle hyvä paketti!” Hymyilet tyytyväisenä vastauksella ja alat selaamaan netistä ehdotetun setin hintaa. Tällä välin kommentteihin on huudeltu muutama myynnissä oleva setti kamelin kyttyröitä ja ukin käyttämät hiukan väsyneet henkselit. Niin ja peilitön maailma ei kaikkien mielestä ole hyvä maailma.

Lopulta löydät sulle ehdotetun setin kohtuulliseen hintaan (vaimolle numeroita pyöristellään vielä vähän alas) ja tilaat sen kotiin. Paketin saavuttua käpistelet kameran heti käyttökuntoon ja menet puistoon etsimään kuvattavia vaimoja, ei kun oravia. Naksutat kuvia uudella setillä pienen euforian kutkutellessa kroppaa ja lopulta parin päivän päästä löydät takaisin kotiin.

Lataat kuvat koneelle, säädät vähän clarityä, varjoja ja omaa oloa parilla kaljalla ja huokaiset tyytyväisenä. Siinä se nyt on, uudella kameralla otettu foto oravasta!! On se hieno! Hmm.. onkohan muillakin kuvia oravista? Käynpä kattomassa, mut luulen ettei ole kyllä läheskään yhtä hyviä kun mun. Jaahas, kukas tää Konsta Punkka oikein on?


Tämän kertainen inspiksen lähde on näillä upeilla kuvilla ri_mi_e

Kuvista huokuu fantasiamaisia henkäyksiä hyvin arkipäiväisistä kohteista. Värit, sommittelu ja fiilis!! Toimii mun silmaan erittäin hyvin!! Jotain tämän tyylistä edittiä mä olen myös koittanut etsiä omiin kuviin. Lähellekään tätä en ole vielä päässyt, mutta ehkä joku päivä 🙂


Shutterstock: 3,73 usd

Lukucorneri. Myrskyn ratsastaja, Pete Suhonen

Mua pelottaa lentäminen, se saa mun kädet hikoamaan, sydämen hakkaamaan ja aivot rutistumaan. En tykkää siitä ollenkaan. Mulla on aina kirja mukana lentokoneessa. Mietin et jos saan siihen fokusoitua mun ajatukset, niin pelkokin lievenee. Toimii, tiettyyn hetkeen asti. Yleensä laitan kirjan sivuun siinä vaiheessa kun sivut alkavat muistuttaa märkää vessapaperia. Mutta on olemassa yksi kombinaatio mille lentopelko antaa sijaa. Kevyt lentokenttämäinen hiprakka ja hyvä kirja.

Niinpä viime vuoden marraskuussa lentoa odotellessa luin kirjaa ja siemailin hipsterimäisin ottein melko paskan makuista indian pale alea. Kirjan nimi oli Myrskyn ratsastaja, romaani seikkailija Seppo Murajasta. Oluen nimeä en tuo esiin, haluan unohtaa sen.


”Viimeisen yön vietin vaimoni vieressä. Silitin Hannelen vatsaa, siinä on hentoa nukkaa, ja sanoin ymmärtäväni häntä, kunpa hänkin ymmärtäisi minua.”

Lyhyesti:
Seppo Muraja, 1943-1974, oli seikkailija joka heitti veivinsä intohimonsa parissa.


Kirjassa kerrotaan puolidokumentaarisin ottein miten Sepon toinen yltiöhullu retki etenee ja mihin se loppuu. Kaveri haluaa kiertää maailman Finmar 570 daycruiser paatilla. Maailman!! Miettikää sitä vapauden fiilistä mikä iskee kun sä oot menossa ja elät just siinä hetkessä. Sepolla se oli meri, paatti ja suolaiset pärskeet vasten ihoa.

Kuinka monella meistä on se kipinä sisällä joka pakottaa meidät tekemään sen mitä sielu haluaa?! Se kipinä mikä haistattaa paskat sille kaikelle ”järkevyydelle” ja muiden arvosteluille!! Se kipinä mille meistä jokaisen pitäisi antaa lupa roihahtaa ja polttaa sisintämme niin, että luulee kuolevansa ennen kuin antautuu sille täysin!

"Järkeviä ratkaisuja tekevät liian monet ihmiset. Kun olet tarpeeksi järkevä jäät siihen missä olet."

Seppo kirjoittaa kirjeitä kotiinsa, vaimolle, lehtiin ja ystäville. Matka takkuilee alusta asti, mutta Murajan kipinä ei tahdo sammua. Hän on päättänyt elää, tehdä sen mitä pitää.

"Hän ei aio palata takaisin Suomeen, koska unelmat käyvät siellä pieniksi. Se jolla on unelma, lyödään alas, käsketään katsomaan katajaa."

Matka jatkuu, vaikka se välillä keskeytyykin. Moottori hajoaa, vene ryöstetään, se uppoaa, mies hakataan. Vauhtia haetaan välillä kotoa, kuljetaan pää piilossa kotikadulla ja ollaan lähellä luovuttamista. Silti veneen luo palataan, se korjataan, saadaan apua ja tukea tuntemattomilta ja päästään taas matkaan.

" Oli moottorini puhe, vain minulle, hennot valot mittaristossa. Ja nyt tähdet ylläni yhä ohuempien yöpilvien lomassa. Kun aurinko nousee, tiedän että meri on ultramariinin sininen." 

Mistä tuon uskalluksen löytää? Miten sitä niin helposti urautuu ja jää muiden määrittelemään ”turvaan”. Paikoilleen ja peläten muutosta?

"Juttelen veneelle, se on levoton"

Lento ei pelottanut enää. Olin pienen hetken perillä. Sisälläni roihahti. Se sattuu vieläkin.

Lukema 10/10.

Ps. Tässä Seppo ja Arto matkalla Atlantin yli.

Tänään. Sattumaako?

Ootteko ikään jääny miettimään miten olette päätyneet juuri siihen tilanteeseen missä nyt olette? Mitkä päätökset, kohtaamiset, tapahtumat, vahingot, tarttumiset jne ovat luoneet sen hetken missä olette nyt? 

Koska juuri se hetki missä itse olen (istun ja odotan lentoa Hannoveriin lentokentällä), on hyvin monien tapahtumien summa, joista kaikista ei mulla ole edes havaintoa tai se sisältää tapahtumia joita en ole pitänyt oleellisina tämän hetken olemassaoloa ajatellen.  

Mistä saa se tapahtumaketju alkunsa, jossa mun mielestä alettiin muovaamaan tilannetta siihen, että juon ylikallista kahvia portin 13 vieressä?

Jaa´a.. Koko setin vois ajatella alkaneen kolme vuotta sitten, kun olin ravintola Samruaissa töissä ja meille tuli keittiöön harjoitteluun eräs naisihminen, Minna. Tässä kooste menneistä vuosista:

2016

  • Minna kysyy minulta halukkuuttaa lähteä loimuttamaan lohta Saksaan. Vastaan kyllä
  • Sovin kuviot Samruain ja tyttöystävän kanssa
  • Menen marraskuussa Hannoveriin loimuttamaan lohta
  • Minut nakataan parin viikon jälkeen Hannoverista Düsseldorfiin pienen tiimin kanssa testaamaan joulutorin toimivuutta siellä
  • Düsselissa on mukana Maire, firman omistaja
  • Maire tykästyy minun työntekoon
  • Palataan Hannoveriin
  • Työskentelen lopun aikaa Hannoverissa toimistoapulaisena

2017

  • Työskentelen vähän missä sattuu. Moottorikelkkoja, rafloja, rafloja. 
  • Minulta kysytään halukkuutta lähteä uudestaan Hannoveriin. Toimenkuvana finanssivastaava. Suostun. Palkka nousee. 
  • Lennän marraskuussa Hannoveriin, teen työni finanssivastaavana ja olen melko varma, etten palaa enää. Meno oli aika haasteellista ja olin ostanut aikaisemmin osuuden Suomalaisesta firmasta ja näyttäisi siltä, että aika menee siihen. 
  • Palaan kotiin jouluksi. Kellään ei ole ikinä ollut niin mahtavia silmäpusseja alle 36v. 
  • Olen edelleen varma etten palaa enää töihin Saksaan. 

2018

  • Suomessa riittä duunia, pusketaan kovaa.
  • Kovaa puskeminen saa mun pään räjähtämään. Burnout
  • Kielisyöpä
  • Asioiden tärkeysjärjestyksen huomaaminen omassa elämässä
  • Tykkään silmäpusseista
  • Ilmoitan halukkuutteni työkennellä Saksassa
  • Saan paikan. Apulaistoripäällikkö ja palkankorotus
  • Teen syys-marraskuun ennen Saksaan lähtöä oman firman duuneja ja joulutori firman duuneja. 
  • Istun nyt lentokentällä ja mietin, että mitä v..a? 

Eli olen siis n. 8vk työaikana edennyt joulutorifirmassa lohenloimuttajasta apulaistoripäälliköksi ja saanut kaksi kertaa palkankorotuksen. Enkä missään vaiheessa ole asiaa suunnitellut tai siitä haaveillut ainakaan tietoisesti. 

Sattumaako? Vai miten tähän oikein päädyttiin? 

Niin ja heippa Sanna!! Ikävä tuloo!! Suukkoja!! 

 

Valokuvaus. Tekemisen pelko

Muistin, että miehän tein tossa kuvaushuuman ensi-innoilla tämmösen ”making of” videon tämän vuoden huhtikuussa. Sain idean tuohon kuvaan instan bookstagrammista ja jäin miettimään miten sen vois toteuttaa. Mikä vois pölistä tarpeeksi hyvin? No jauhot!!

”Kultsuu!? Onko meillä pöliseviä jauhoja?”

”Täh? Mitä, ei kyllä, et sinä, mihin sinä niitä tarttet?”

”Yhteen testiin..”

Ja siitä se lähti. Kaksion avokeittiön pöytä tyhjäksi, spotti paikoilleen (35e softbox-setistä) ja vaimo kirjan ja jauhojen sekaan. Eikä mulla vielä tuolloin oikein ollut hajua miten kameran eri säätöjä oikein käytetään. Kunhan pyörittelin Nikonin eturullaa ja ihmettelin miten hemmetissä nuo manuaaliset säädöt voi ikinä oppia..

Alkuun olin, että mitä ihmettä tässä pitäs tehä, mutta siitä se vähän kerrassaan lähti muotoutumaan. Pääasia oli, että uskalsin aloittaa. Lähdin liikkeelle. Se oli tässä se juttu.

Mulla on välillä huono tapa olla tekemättä asioita mitä en osaa tai mistä en oikein teidä mitään. Ja ihan vaan sen takia, kun se pohjimmiltaan on pelottavaa. Mitä jos epäonnistun, mitä jos tästä ei tuu mitään? Mitä jos tähän käytetty aika onkin pois jostain merkityksellistä mistä en edes tiedä?

Paskat. Tommoset ajatukset saa vaan lamaantumaan. Sun täytyy lähteä liikkeelle, sun täytyy antaa itselles lupa epäonnistua ja huomata, ettei ne ole mitään maailman loppuja. Niistähän voi vaikka oppia jotain 🙂

Ja tuon jos vielä vaikka sais itelleen sisäistettyä..

kirja_01


Ja sitten tämän kertainen inspiksen lähde (haluan esitellä täällä blogissa aina yhden tyypin instan, joka tavalla tai toisella saa mun ajatukset ja ideat hyrräämään tai sen kuvat vaan pysäyttää ja niitä jää ihailemaan):

@saarapho

saarapho

Saaran pohjoisen kuvissa tihkuu luonnon karuutta ja rosoista kauneutta. Mie tykkään!! Ja oon samalla hyvällä tavalla vähän kateellinen. Mun silmiin Saara on löytänyt jo sitä omaa tyyliään, mikä mulla on vielä hakusessa. Näitä kuvia katellessa alkaa itellä myös toi vaellusjalka nykimään, tonne pohjoseen pitää taas päästä!!

Seuraavaan kertaan!!!


 

Money made in shutterstock: 3,73$

Images upload: 51

Valokuvaus. Lightroom.

Hommasin vähän aika sitten photarin ja lightroomit, pitkällisen pohdinnan jälkeen. En kyllä ymmärrä mikä siinä niin pitkään ihmetytti, 20gb:n valokuvausjäsenyys kun maksaa alle 13e/kk. Jos sä harrastat valokuvausta,  ja vaikka olisitkin näin saakelin pers-A kuin mie, niin joku homma mättää jos ei kuussa omaan harrastukseen liikenisi tuota summaa. Jos talous on oikeasti niin tiukalla, että jostain pitäs nipistää pois tuo 13e/kk, niin tässä muutama vinkki: (näitä mietin omalle kohdalle)

1. Jätä kuussa yks baari-ilta pois (siitä 40-150€ mitä sinne uppoo darrapitsoineen, niin laita loput siihen purnukkaan minne laitat kolikot seuraavaa optiikkaa varten). Tosta 40e jää vielä 27e käyttämättä. Vuodessa se tekee 324e. Ja jos baariin ja jälkitauteihin menis se 150e, niin siitä jäis 137e ja se tekee vuodessa 1644e.

2. Käy tekemässä kuussa yks extraus jossain duunissa. Niissä tuntipalkka on jotain 9-13e välillä, joten max 2h riittää.

3. Pakkomyy pari kuvaa joka kuukausi sun sukulaisille 10e/kpl, pimeenä. Aattele, saat 20e, josta jää 7e käyttämättä. Voit joko käydä sen vetämässä baarissa häppäreillä kahtena bissenä tai laittaa siihen optiikkapurnukkaan. Vuodessa se tekee 84e, kahdessa 168e, kolmessa 252e ja neljässä vuodessa sulla on jo 336e. Ja jos et neljään vuoteen ole mistään muusta saanut säästettyä sun harrastukseen, niin mee vaan ja pidä pari päivää halvan viinan bileitä.

4. Jos asut vuokralla talossa missä vesi laskutetaan kulutuksen mukaan, niin käy frendeillä suihkussa. Mutta jos haluat olla tuhlari ja suikutella kotona, niin lainaa jostain vanna missä seisot pesun aikana. Voit uusiokäyttää tuon veden sun tiskien pesemiseen.

5. Lopeta harrastus ja vaivu synkkyyteen. Jostain sä ne rahat siihen bisseen kyllä löydät.


Mutta joo, tuo ei ollut tämän postauksen pointti vaan se, että mä olen nyt opetellut kevythuoneilemaan ja vähän photaroimaan.  Ihan alussahan sitä tuossakin ollaan, mutta eipä se paremmaksi muutu kuin tekemällä. Ja tässä ois pari kuvaparia mitä oon saanut taiteiltua (kännykän lightroomilla):

Kamerana Nikon D3200 ja linssinä Nikkor 35mm 1:1.8G.


Nykyään tulee vietettyä yllättävän paljon aikaa instassa, en ees halua tietää sitä määrää mikä sinne uppoaa. Suuren osan siitäkin ajasta vois käyttää johonkin muuhun kehittävämpään. Vaikkapa:

  • Naisen kutitteluun
  • Kuvaamiseen
  • Kuvaamisen opetteluun
  • Kuvaamisesta puhumiseen
  • Kuvien jälkikäsittelyyn
  • Kuvien jälkikäsittelyn opetteluun
  • Kuvien jälkikäsittelystä puhumiseen
  • Naisen kutitteluun

Mutta noh, on siellä instassa jotain ihan intouttavaakin. Mä sain esimerkiksi mun kuvaustilille (@markorossiphotography) yksityisen viestin toiselta ihmiseltä!! Ja mikä parasta, sen kaverin sanoista sain taas potkua omaan tekemiseen ja hommasta jäi erittäin hyvä fiilis 🙂 Kiitän tästä! Siitä mä sain yhtenä ideana linkata tänne blogiin aina yhden tyypin instatilin, joka inspiroi mua tai jota mä ihailen.

Tämän viikon instatili: @nastymonkeey

nastymonkeey

Jos nastyn kuvat kolahti, niin laittakaahan kaveri instassa seurantaan!

Hei ja jos sulla on joku instatili mistä sä saat fiiliksiä ja inspiraatiota sun tekemiseen, niin linkkaa se tohon alle kommentteihin!!

Ciao!

Valokuvaus. Kateellisuus.

Instan feedi pyörii, sormet näpyttelee tuplasydämiä ja mielessä nakertaa ajatus, että miten ihmeessä jengi saa tollasia kuvia ja miksi v—ssa tolla kuvalla on tuhansia tykkäyksiä ja mun samanlaisella on vaan kaks tykkäystä. Ärtymys kasvaa, kateus polttaa ja inspiraatio romahtaa. Paskat, mitä mieltä on fotoilla, kun noi muut on niin paljon parempia muiden mielestä. Pyh, meen pelamaan pleikkaa ja häviän kaikki matsit Fortnitessä, paremmille. Itken lopulta itseni uneen vessan nurkassa. 

No ei se ihan noin mene, pientä draamaa ehkä saatoin lisätä tekstiin. Mutta pointti on sama. Mä myönnän, ihan rehellisesti, mua välillä ärsyttää ja käy kateeks instassa pyörivät saman tyylin miljarditykkäysten fotot. Miks?

A. Mä en ainakaan vielä osaa kuvata sellaista

B. Mu kalusto ei yllä teknisesti lähellekään samaa tasoa

C. Mun pieni ja mahtaileva ego on loppujen lopuksi melko nössö

D. Mun pieni ja mahtaileva ego pitää itseään aina niin kovin erityisenä ja loukkaantuu kun sitä ei hemmotella

E. Mä oon niin pirun laiska kehittämään itseäni ja tekemään duunia asioiden eteen (osittain ja kausittain)

Mut sitten mä sain eräältä tyypiltä tälläsen viestin yhteen mun fotoon instassa:

0510-2018-1124365208021037197150

”Yks vaikeimmista asioista oppia on se, että tekee sellaiset kuvat, joista itse pitää, eikä välitä mitä muut sanovat. Valokuvaus on taidetta ja kaikilla on mielipiteet, mutta vain kuvaajalla se oikea.” @markkuvuotila_glamour


Niin totta ja pätee myös moneen muuhunkin luovaan hommaan. Mutta jos ajatellaan asioita kylmästi bisneksen osalta, niin ne muiden tykkäykset ovat isolta osalta avaimia onneen. Noh, mä en tee mun kuvilla isoa bisnestä (shutterissa oon saanu jo melkein 4$ mun fotoista, ostin jo ferrarin pihaan) ja pääosin itselle kuvaamisen tarkoitus onkin… hmmm… hetkinen… enpäs tarkkaan tiedäkään..

Eli miks mä kuvaan? Mitä syitä mä siihen löydän? (Nämä tulee nyt suoraan ja sensuroimattomina)

  • Haluan oppia uusia asioita
  • Haluan tienata sitä kautta
  • Haluan saada arvostusta mun taitojen perusteella
  • Haluan kehittyä
  • Kuvaaminen saa mut intoutumaan
  • Kuvaaminen saa mut menettämään ajantajun
  • Kuvatessa mä oon vaan siinä hetkessä
  • Kuvalla voi pysäyttää hetken ja fiiliksen
  • Kamera tuntuu hyvältä kädessä, myös imagollisesti
  • Syy lähteä ulos, syy alkaa tekemään jotain
  • Keino irtaantua stressistä

Eli näin äkkiseltään itsellekin avattuna mä kuvaan eniten sen takia, että se on kivaa. Vaikka ekana mielestä pulpahtikin toi arvostus ja tienaaminen. Oishan se upeeta jos oppis kuvaamaan niin hyvin, että sillä vähintään osan elannostaan tekis. Mutta mä en ole 100% varma haluanko mä sitä oikeasti? Siistiä ois päästä kiertämään maailmoja, fiilistellä huikeita paikkoja ja räplätä uusia kameroita/linssejä yms yms.. En vaan tiedä olisko se niin kivaa jos sitä tekis työkseen.

Mielummin mä haluan voittaa lotossa ja harrastaa ilman paineita!! Ja opetella olemaan olematta kateellinen toisten miljarditykkäysten fotoille!

Entä sä, ootko kateellinen toisten kuville? Ja miks sä kuvaat?