Tänään. Eräänä perjantaina. 7.8.18.

Viime viikolla käytiin naisen kanssa seuraava lyhyt keskustelu:

Nainen on kampaamassa hiuksiaan ja huikkaa mulle keittiöön:

”Siitä huomisesta, nähäänkö mun lääkärin jälkeen siinä kympin aikaan torilla ja mennään sit siitä yhessä?”

”Mmm. joo..” Mumisen ja selaan kännykästä facen päivityksiä. Oho, joku on käyny uimassa ja joku syöny eilen jotain ruokaa. Pitäsköhän itekkii.. Niin siis mitä se nainen kysy, huomenna torilla kympin aikoja, onkos mikään lounaspaikka sillon vielä auki?

”Niin siis mennään lounaalle?”

”Ei. Me mennään naimisiin.”

???????

Hetkinen, perhana, niin. Kyllä!


Mentiin siis virallisesti viime perjantaina naimisiin. Maistraatissa. Valvovan silmän alla. Lakipykälien mukaan. Mahtipontisesti fanfaarien soidessa ja tasavallan viskaalien pokkuroidessa. Reagan ja Gorbatshow lähettivät vhs-kasetilla videoterveiset ja Angela Merkell pitsiset pöksyt (toivottavasti käyttämättömät). Oli kyllä bileet!!

Maistraattihan täällä sijaitsee Kuopion esikunnan entisissä tiloissa. Tiiliset ja arkkitehtuuriltaan superseksikkäät tönöt herättävät väistämättä halun avioitua ja tuntea rakkauden hempeän lempeää sutinaa iholla. Hitto miten mua jännitti kävellä niistä lasiovista sisään. Viimeksi paikalla käydessäni jouduin selittämään onko tyräleikkaus kohdallani riittävä syy saada armeijasta lykkäystä. Prikaatin silloinen admiraali tökki mua kävelykepillä leikkaushaavaan ja otti aikaa milloin lopetin itkemisen.

Sisällä huomasin paikan muuttuneen. Ninjakommandot eivät väijyneet enää nurkkien takana ja muutama muovinen ruukkukasvi oli tuotu elävöittämään paikan henkeä. Wolfenstein 3D:stä tuttujen tiilisten salaovien paikoille oli tehty oikeat ovet ja päivystäjän pöytä oli korvattu infotiskillä. Huokaisin helpottuneena ja muistin sitten syyn miksi tänne oltiin tultu. Haroin kädelläni vaistomaisesti tyräleikkauksen arpea.

Seremonia oli ihanan simppeli. Hirvensarvet päässään Ylipapitar viipotti paikalle, kätteli ja asetteli sitten meidät vihkitilan lattiaan piirrettyjen kalkkiviivojen sisään. Molempien otsaan hän piirsi punaisella sormivärillä kolmiot ja pyysi sitten hiljaisuutta. Hän hipristeli käsiään ilmassa, pyöräytti silmänsä ympäri ja heitti lopuksi notkealla otteella kaapunsa nurkkaan. Huoneessa olevat kynttilät leimahtivat liekkeihin, jostain papittaren käteen ilmestyi puinen sauva jonka päässä hohti valkoinen kuula (ikeasta?) ja sitten alkoi mölinä. Mölinää ei kuitenkaan kestänyt pitkään kun sen keskeytti hento kuiskaus oven raosta

”Pirjo!!! Sulla on väärä pari. Sun asiakkaat on tuolla parin huoneen päässä..”

Kynttilät sammuivat yhtä nopeasti kuin olivat syttyneetkin ja Ikean valopallo hiipui harmaaksi kun papitar koitti peitellä käsillään alastoman vartalonsa intiimeimpiä kohtia.

”Pahoittelut, tuota, mutta minäpä tästä otan tuon kaavun tuolta nurkasta ja paljon onnea vaan teille! Heippa. Niin ja kynttilät voitte pitää. Onnea!”

Oikea seremonia oli vieläkin simppelimpi. Mukavan oloinen, normaalisti pukeutunut ja hilltysti meikattu nainen kävi läpi lyhyen vihkikaavan jossa sanottiin tahdot molempien osalta. Sitten pussattiin ja käteltiin toimistoistaan paikalle hälytetyt todistajat.

Aikaa meni ehkä 5 minuuttia ja siinä kiteytettiin loppuelämän raamit. Laillisesti.

Laittomat bileet tulee sitten myöhemmin.


Mua voi siis kutsua tätä nykyä Herra Rossiksi, Sannan armosta armoitetuksi aviomieheksi.

Love juu hani!!!

20180803_103720-01

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.